Väitöskirjassa pääset syventämään teologian osaamistasi sekä tutkimaan teologiaan liittyvää kysymystä helluntaiteologisessa viitekehyksessä asiantuntevassa ohjauksessa.

AINEET/SISÄLTÖ

Väitöskirjan ohjaajana toimivat IK-opiston tohtorikuntaan kuuluvat opettajat. AC:n Australian yksiköstä hankitaan kakkosohjaaja.

Tutkimus keskittyy IK-opiston tutkimuskärkiin seuraavasti:
Systemaattinen teologia: pneumatologia, ekklesiologia
Eksegeesi: Paavali-tutkimus ja Jeesus-tutkimus, Raamattu-teologinen tutkimus
Käytännönteologia: Johtajuus, vapaaehtoistyö, mentorointi, sielunhoito, kulttuurienvälinen tutkimus

Tutkimusaiheen valintaan vaikuttavat käytettävissä olevien ohjaajien kompetenssi ja tämän hetkinen tutkimus.

OPPIMISYMPÄRISTÖ

Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti itsenäisenä opiskeluna omaa tutkimusta kirjoittaen. Tutkimuksen teko on lähtökohdiltaan helluntaiteologista.

RAKENNE

Opiskelu rakentuu enimmäkseen itsenäisestä tutkimustyöstä. Tasaisin välein on sekä tapaamisia oman ohjaajan kanssa että tutkimusseminaareja.

PÄÄSYVAATIMUKSET

Pääsyvaatimuksena on joko MTh- tai MA-tutkinto (jossa on gradua vastaava tutkimus tehtynä). Mikäli opiskelija on tehnyt MA-ohjelman (tai vastaavan), mutta hänellä ei ole BA-tutkintoa (tai vastaavaa), hänet voidaan silti hyväksyä PhD-ohjelmaan soveltuvin siltaopintovaatimuksin.

 

HAKEMINEN

Hakeminen PhD-opintoihin tapahtuu AC:n englanninkielisiltä nettisivuilta. Opiskelijat ovat näin ollen myös virallisesti AC/IK online-opiskelijoita. Ennen hakemista on asiasta sovittava IK-opiston vastaavan opettajan kanssa, jotta tutkimukselle voidaan saada ohjaaja IK:sta ja jotta hinnaksi tulee IK:n hinta (suoraan AC:lle opiskeltaessa hinta on huomattavasti kalliimpi.)

HYÖTY

Opiskelija saa mahdollisuuden tutkia teologiaan liittyvää kysymystä helluntaiteologisessa viitekehyksessä hyvässä ja asiantuntevassa ohjauksessa. Hyväksytyn väitöskirjan kirjoittamisen jälkeen opiskelija saa kansainvälisen PhD-tutkinnon. Opiskelija pystyy hyödyntämään oppimistaan sekä kirjoituksissaan, opetuksissaan ja ohjauksissaan että mahdollisessa myöhemmässä tutkimustyössään.

VALMISTUMINEN

Valmistuessaan opiskelija saa PhD-tutkinnon Alphacrucis Collegesta.

HINTA

IK:n opintomaksu + AC:n maksu. Tähän koulutukseen voit hakea KELA:n opintotukea kokoaikaiseen opiskeluun. Tarkemmat hintatiedot löydät haku ja hinnat -sivulta hinnastosta.

LISÄTIEDOT

sami.aro-panula(at)isokirja.fi
040 750 0261