ELOKERÄYS 2018 - "YLENPALTTINEN"

 

"Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää.” (2. Kor. 9:8)

IK-opiston syyslukukausi on jälleen alkanut elokuun puolivälissä. Lähiopetukseen on nyt hakeutunut noin 80 opiskelijaa. Rukoillaan siunattua lukukautta niin opiskelijoille, opettajille kuin koko henkilökunnalle.

Helteisen kesän jälkeen syksyn säät alkavat viiletä, ja maanviljelijät valmistautuvat sadonkorjuuseen. Luonnonvarakeskus arvioi heinäkuun lopulla satonäkymien olevan heikot: kuivan ja kuuman kesän seurauksena on odotettavissa tämän vuosituhannen pienin viljasato ja jo kolmas peräkkäinen huono viljavuosi.

 Perinteiselle elokeräykselle ei myöskään ole syytä asettaa suuria odotuksia luonnollisesti. Elokeräysalueet ovat myös vuosien mittaan vähentyneet. Eloa kerätään enää lähinnä Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Satakunnassa.

Elokeräys ei olekaan itse tarkoitus. Sen tarkoitus on alusta asti ollut tukea raamattuopistoa taloudellisesti. Tänään tukimuodot voivat olla erilaisia kuin ennen.

Haluamme haastaa seurakunnat auttamaan Isoa Kirjaa tänä syksynä jollakin seuraavista keinoista, myös useampia keinoja voi käyttää.

1. Sadonkorjuujuhla/Elokeräysateria

Viime syksynä monet seurakunnat lähtivät mukaan valtakunnalliseen ”Syödään yhdessä” -kampanjaan opiston hyväksi. Suosittelemme seurakunnille iloisen sadonkorjuujuhlan ja elokeräysaterian järjestämistä myös tänä syksynä. Aterialle on hyvä kutsua myös muita.

2. Rahalahjakeräys

Mikäli aterian järjestäminen ei resurssipulan takia onnistu, on aina mahdollista ja toivottavaa kerätä suora rahalahja opistolle. Seurakuntien lahjoitukset Isolle Kirjalle vuonna 2017 olivat noin 60 000 euroa eli noin 1,7 % Ison Kirjan kokonaisbudjetista tai noin 1,5 euroa/ seurakuntalainen. Se ei ole vielä ylen paljon.

3. Jäsenkeräys

Juhannuskonferenssissa aloitimme tämän vuoden merkittävän kannattajajäsenkampanjan teemalla ”Minä sydän Iso Kirja”. Konferenssissa noin 170 uutta henkilöä liittyi jäseneksi. Mitä jos elokeräyksen yhteydessä voisimme jalkauttaa jäsenkeräyksen myös seurakuntiin.

Ajattele, jos 200 seurakunta keräisi keskimäärin 5 uutta jäsentä, koko sato olisi 1000 uutta jäsentä. Se merkitsisi 50 000 euroa lisää joka vuosi opiston tarpeisiin!

Ison Kirjan kannattajajäseneksi voi liittyä myös täältä: www.ikopisto.fi/kannatan.

Ehkäpä tällaisilla toimilla, jos Herra siunaa ne, luonnollisista satonäkymistä huolimatta voimme kokea Paavalin kirjoittaman elokeräysihmeen: Jumala antaa jopa ylenpalttisesti kaikkea armoa, niin että voimme ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää! (Ylenpalttisesti = yli reunojen, yli tarpeen, yli odotusten!)

Siunattua syyskautta ja ylenpalttista sadonkorjuuta toivottaen

 Ison Kirjan puolesta

Marko Halttunen
Konferenssikeskuksen johtaja

 

 

Keuruun, Haapamäen, Jämsän ja Mäntän

SEURAKUNTIEN SADONKORJUUJUHLA JA ELOKERÄYSATERIA ISOSSA PADASSA

la 22.9. klo 17.00

Mukana mm. Marko Halttunen ja maakuntien elokeräysvastaavia
Musiikissa: Jussi ja Marja Heikkilä

Tapahtuma alkaa elokeräyspäivällisellä klo 17.00
Aterian hinta 10e/hlö, lapset 5e (4-12 v)

Ilmoittaudu seurakuntien ilmoittautumislistalla tai soittamalla suoraan Ison Padan keittiölle 040 750 0189 viimeistään 20.9. mennessä.

Lämpimästi tervetuloa!


NÄIN VOIT OLLA MUKANA ELOKERÄYKSESSÄ:

SOITA           0600 15512
                      20,45€ (+pvm)
                      0600 17687
                      10,26€ (+pvm)

LAHJOITA   FI53 4762 1020 0444 08
                    
viesti: Elokeräys 2018


PERINTEINEN TUOTEKERÄYS

Yksi varma syksyn merkki on opiston elokeräys syyskuun lopulla. Keräyksiä on suorittu jo lähes 60 vuoden ajan. Viimeisen 20 vuoden aikana perinteiset maan antimien keräykset ovat pienentyneet ja keräysalueet vähentyneet, mutta niiden rinnalle on tullut muita antamisen muotoja. Keräyskuormiin on pistetty kahvipaketteja ja muuta tavaraa. Onpa joku tullut myös omalla autollaan takaluukku täynnä tavaraa. Isoon Kirjaan otetaan lahjoituksina mielellään vastaan myös toimivia koneita ja laitteita.

Perinteinen elokeräys tapahtuu viikolla 38. Keräyskoordinaattorit hoitavat keräyksen omilla alueillaan. Mikäli alueen seurakunnilla ja yksityisillä lahjoittajilla on kyytiin pantavaa, otattehan yhteyttä alueenne keräyskoordinaattoriin hyvissä ajoin. Keräysautot kiertävät pääsääntöisesti 21.-22.9. ja saapuvat lauantaina puolen päivän jälkeen opistolle.

KERÄYSKOORDINAATTORIT:

KERÄYSALUE                       KERÄYSKOORDINAATTORI    PUH.
Kainuu                                      Seppo Moilanen                         040 526 9857
Keski-Suomi (Päijänteen länsipuoli) Tarmo Kinnunen              050 499 9135
Etelä-Pohjanmaa                     Timo Antila                                  0400 565 220
Satakunta (pohjoinen)            Asko Alkkiomäki                         050 547 1939


LÄMMIN KIITOS LAHJASTASI!

Rahankeräysluvan saaja: Iso Kirja ry
Luvan numero: RA/2017/809
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus 25.8.2017
Toimeenpanoaika ja -alue: Lupa on voimassa 25.8.2017-31.12.2019 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.