teatterilinjabanneri.jpg

Tule mukaan tekemään laadukasta kristillistä teatteria ja välittämään Jumalan rakkautta teatterin kautta!

Ison Kirjan alueella aloitetaan IK-Teatterin kesäteatteritoiminta kesästä 2019 alkaen. Tätä varten syksyllä 2018 alkaa teatterilinja, jonka tähtäimenä on valmistaa kesäteatterinäytelmä seuraavalle kesälle. Kuuden viikonlopun aikana linjalle valitut pääsevät heittäytymään teatterin tekemiseen näyttelijäharjoitteiden ja näytelmäproduktion valmistusprosessin kautta.

SISÄLTÖ

    Opetus sisältää näyttelijäntyön perusteita mm. keskittymistä, fyysistä ilmaisua, puheilmaisua, improvisaatiota, roolityön perusteita, tekstitulkintaa ja näytelmän analysointia. Pääpaino on valmistettavan näytelmän roolien oppimisessa ja kokonaisuuden valmistamisessa. Opetuksen sisältö perustuu kristilliseen arvomaailmaan ja on siten turvallista sekä kannustavaa. Opiskelija saa itsensä tuntemiseen hyvää kasvumateriaalia, rohkeutta esiintymiseen, innostusta uudenlaiseen ja luovaan tekemiseen teatterin keinoin. Kurssilla valmistetaan IK-Teatterin kesäteatterinäytelmä vuodelle 2019, jonka ensi-ilta on Juhannuskonferenssissa.

    Kurssilaiset sitoutuvat tuotettavan teatteriproduktion esityksiin kesäksi 2019. Ensi-ilta on juhannuskonferenssissa ja esityksiä on kaikkiaan 14. Siten kurssilaiset saavat hyvän kokemuksen esiintymisestä yleisön edessä. Kurssi palvelee uuden, ainutlaatuisen ja kristillisen IK-Teatterin ensimmäistä kesänäytelmää.

    OPETTAJAT

    Tom ja Sirpa Söderström
    Tom ja Sirpa ovat pastoripariskunta Kangasniemeltä ja ovat kokeneita teatterin moniosaajia. Yli kahden vuosikymmenen ajan he ovat toimineet useissa harrastaja- ja ammattiteatteriryhmissäsekä oppilait oksissa näytellen, ohjaten, käsikirjoittaen, johtaen ja kouluttaen. Heillä on vankkaa kokemusta eritoten lastenteatterista, jota ovat tehneet alan yrittäjinä useilla kiertue-esityksillä.

    Heillä on kokemusta myös kesä- ja katuteatterista. Alan opintoja heillä on Tampereen yliopiston draamalinjalta ja opetuskokemusta teatteri-ilmaisusta ja dramaturgiasta. He ovat perustaneet monia teatteriryhmiä, mm. Tampereen Kristillisen Teatterin v. 2002.  Tomin ja Sirpan sydämellä on välittää kristillistä sanomaa teatterin kautta.

    KOULUTUSJAKSOT

    15.-16.9. 2018     Tutu stuminen, ryhmäytyminen, keskittyminen, perusimprovisaatio,liike, kontakti ja ääni
    17.-18.11. 2018     Näyttelijäntyön perusteita, fyysinen ilmaisu, puheilmaisu, roolityö, tekstitulkinta, näytelmään tutustuminen
    19.-20.1. 2019     Näytelmän harjoittelu 1
    16.-17.3. 2019     Näytelmän harjoittelu 2
    17.-19.5. 2019     Näytelmän harjoittelu 3 esityspaikalla
    13.-16.6. 2019     Näytelmän harjoittelu 4 esityspaikalla


    20.-22.6. 2019   Yleisökenraali, ensi-ilta ja näytäntö (Juhannuskonferenssi)
    5.-7.7.2019         Näytännöt
    26.-28.7.2019     Näytännöt
    9.-11.8. 2019        Näytännöt

    HINTA

    2 päivän jakso:
    Opetus 53€
    Ruokapaketti 27e (sis. kaikki ohjelmaan kuuluvat ruokailut ja kahvit)
    Majoitus kahden hengen huoneessa 10€

    3 päivän jakso:
    Opetus 79€
    Ruokapaketti 42€ (sis. kaikki ohjelmaan kuuluvat ruokailut ja kahvit)
    Majoitus kahden hengen huoneessa 15€

    4 päivän jakso:
    Opetus 106€
    Ruokapaketti 54€ (sis. kaikki ohjelmaan kuuluvat ruokailut ja kahvit)
    Majoitus kahden hengen huoneessa 20€

    Yhden hengen huoneen lisämaksu 20€/jakso ilmoittautumisjärjestyksessä.

    IK tarjoaa esiintyjille varsinaisten näytösjaksojen aikana ruuan ja majoituksen maksutta.

    HAKEMINEN

    Kirjallinen hakemus nettilomakkeella sekä videohakemus.
    Teatterilinjalle valitaan max. 20 opiskelijaa hakemusten perusteella.
    Valituksi tulemisesta ilmoitetaan hakijoille viimeistään 15.8.
    Hakuaika päättyy 31.7.2018.
    (valintoja voidaan tehdä jo ennen hakuajan päättymistä).
    Hakemukset käsitellään IK-opistossa. Valintaprosessiin osallistuvat Teatterilinjan tuntiopettajat.

    VIDEOHAKEMUS:
    Kuvaa itseäsi puoli- tai kokokuvakoossa sellaisena kun olet. (Ei päähinettä, aurinkolaseja tms.).
    Kerro lyhyesti itsestäsi ja kolme hyvää sekä kolme huonoa ominaisuuttasi.
    Kerro lyhyt (2-3 min.) tarina joko fiktiivinen tai tosi.
    Lähetä video tai linkki videoon alla olevaan sähköpostiin ja kirjoita aihekenttään "Teatterilinja *oma nimesi*"

    LISÄTIEDUSTELUT

    sari.vieltojarvi(a)isokirja.fi
    040 750 2092