Heidi on saanut rohkaista ihmisiä etsimään kutsumustaan

Heidi toimii IK-raamattukoulu seurakunnassa -ryhmän fasilitaattorina.

IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen paikallinen opiskeluryhmä on kokenut yhteyttä ja Pyhän Hengen läsnäoloa kokoontumisissaan.

Joensuussa asuva Heidi Mantsinen ei tiennyt tarkemmin, mikä ‘IK-raamattukoulu seurakunnassa’ oikein on, kun häntä pyydettiin viime keväänä uuden koulutuksen paikallisen ryhmän fasilitaattoriksi. “Ison Kirjan fasilitaattorikoulutuksessa paljastui sitten kokonaisuudessaan, mihin oikein olin lupautunut”, Heidi nauraa nyt, kun ensimmäinen opiskelusyksy ryhmän kanssa lähestyy loppuaan.

Kaunedenhoitoalan yrittäjänä toimiva kolmen lapsen äiti ei kiistä arjen olevan kiireistä. Kymmenen peräkkäisen arki-illan pyhittäminen raamattukouluryhmän ohjaamiselle on ollut haasteellista, mutta loppujen lopuksi kuitenkin hyvin antoisaa. “Meidän syksy on ollut tosi siunattu”, Heidi kertoo. 

IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen ideana on IK-opiston monimuoto-opetuksen tuominen paikallisseurakuntiin. Jokaisella lukukaudella tarjotaan muutamia Ison Kirjan peruskurssiin kuuluvia aineita, joista mukana olevat seurakunnat voivat valita mieleisensä, ja koota siihen opiskeluryhmän.

Kuhunkin kurssiin liittyy yksi lähiviikonloppu Isossa Kirjassa tai IK Helsingissä, sekä IK-opiston opettajan pitämää etäopetusta kymmenen viikon ajan. Etäopetusta kokoonnutaan seuraamaan paikallisseurakuntaan, jossa ryhmää ohjaavat IK-opiston fasilitaattorikoulutuksen käyneet ryhmänohjaajat, eli fasilitaattorit.

Keidashetki viikon keskellä

Katukirkko Olkkarissa on kotoisa tunnelma.

Joensuussa IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen paikallinen opiskeluryhmä kokoontuu torstaisin helluntaiseurakunnan Katukirkko Olkkarissa. Heidi pitää kahvilamaista ympäristöä täydellisenä kokoontumisille.

Torstai-iltaisin viikko on jo pitkällä, ja siksi Heidi on halunnut tehdä opiskeluillasta pienen keidashetken osallistujille. “Keitän kahvit ja teet valmiiksi, ja laitan tarjoilupöydälle pientä purtavaa”, hän kertoo.

Niillä eväillä illan aloittaminen käy lempeästi - kuulumisia kahvikupin ääressä vaihtaen. Fasilitaattoreiden johdolla ryhmässä käydään läpi ihmisten sydämellä olevia asioita, ja tarvittaessa rukoillaan yhdessä. Joskus myös lauletaan. Siinä samalla tulee hoidettua kurssiin kuuluva Elämä ja palvelu -osuus. 

Heidi iloitsee avoimesta ilmapiiristä ja yhteishengestä, joka raamattukoululaisten keskuuteen on syntynyt. “Välillä kurssilaiset ovat intoutuneet rukoilemaan ja ylistämään vielä illan jälkeenkin”, hän hymyilee. “Pyhä Henki on ollut läsnä. Iltojen jälkeen ihmiset ovat saaneet lähteä jatkamaan viikkoaan virvoittuneena.”

Opiskeluryhmä koostuu eri ikäisistä ihmisistä.

Yhteyttä yli sukupolvirajojen 

Raamattukoululaiset edustavat laajasti eri ikäisiä seurakuntalaisia. “Ryhmämme on tosi monipuolinen”, Heidi kertoo. Tiiviissä porukassa saadaankin kokea eri sukupolvien ja sukupuolten välistä opetuslapsimaista yhteyttä. 

Etukäteen tehtäväänsä hiukan jännittänyt fasilitaattori iloitsee siitä, kuinka hyvin ryhmäytyminen sujui. Myös kurssilaisilta on saatu hyvää palautetta illoista. “Kyllä tälle koulutukselle on ollut paikkansa seurakunnassamme”, Heidi vakuuttaa. 

Joensuussa on opiskeltu syyslukukausi Uutta testamenttia, ja ensi keväänä siirrytään Vanhan testamentin pariin. Kurssilaiset ovat innoissaan mukana. Tosin kaikki kiinnostuneet eivät ole edes vielä päässeet opiskelun makuun, mikäli he eivät pystyneet osallistumaan syksyn lähiviikonloppuun.

“Täältä Joensuusta on kuitenkin melko pitkä matka Keuruun lähijaksolle”, Heidi selittää. Kevään kurssin lähipäivistä aiotaan kuitenkin tiedottaa nyt hyvissä ajoin, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Kevätkaudelle iloa tuo myös yhden kurssilaisen aloittaminen fasilitaattorina.

Raamattukouluillat ovat olleet keidashetkiä viikon keskellä.

Kutsumuksen löytämistä

Evankelistan kutsumusta sydämessään kantava Heidi on elementissään raamattukoulun fasilitaattorina. “Ryhmänohjaajana olen saanut olla rohkaisemassa ihmisiä löytämään omaa kutsumustaan”, hän iloitsee. 

“Tarvitsemme teologiaa Sanan ymmärtämiseksi, ja Pyhää Henkeä sytyttämään Sana eläväksi”, Heidi innostuu. Hän toivoo, että yhteiset raamattukouluopinnot saisivat synnyttää ihmisissä ilon evankeliumia ja sen levittämistä kohtaan.

“Kaikki eivät ole ‘evankelistatyyppiä’, mutta jokainen voi olla Kristuksen tuoksuna omassa elämässään omalla tavallaan”, Heidi kuvailee. “Olin nuorena arka, mutta Jumala on saanut tehdä työtä sydämessäni ja vapauttaa peloista”, hän lisää.

Heidi pitää seurakunnan tärkeänä tehtävänä olla varustamassa ihmisiä palvelemiseen, jotta jokainen voisi nousta sille paikalle, mille Jumala heitä kutsuu. IK-raamattukoulu seurakunnassa -ryhmä vastaa Joensuussa hyvin siihen tarpeeseen. “Tämä on ollut ihana palvelupaikka itselleni”, hän kiittelee.