Aineen opetus toteutetaan monimuoto-opetuksena.
Tommi Lenho
Olen työskennellyt opettajana IK-opistossa yli 10 vuoden ajan (2011–2022). Olen opettanut mm. Uuden testamentin kreikkaa, raamatuntulkintaa ja Roomalais- ja Galatalaiskirjettä. Johdin myös kahdeksan vuoden ajan Follow-opetuslapseuskoulua.
Viime vuodet työskennelin Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjatutkijana. Lokakuussa 2025 puolustin väitöskirjaani, joka käsitteli Johanneksen evankeliumin kohtaa 10:22–42. Käytin tutkimuksessani moderneja argumentaatioanalyysin metodeja, joiden avulla pyrin selvittämään Jeesuksen ja häntä vastustavien ’juutalaisten’ argumentaation suorat ja epäsuorat elementit.
Teologiassa kiinnostuksen kohteenani on erityisesti raamatuntutkimus eli eksegetiikka. Työn ulkopuolella tykkään lukea Raamattua, käydä kuntosalilla, palvella seurakunnassa ja lukea kirjoja. Asumme vaimoni kanssa Keuruulla.
1. ja 2. Korinttilaiskirjeet (BIB353)
Paavalin kirjeet korinttilaisille todistavat kiehtovasta kirjeenvaihdosta apostoli Paavalin ja Korintin seurakunnan välillä. Tällä kurssilla tutkimme mm. sitä, mistä syistä apostoli Paavalin ja Korintin seurakunnan suhde oli ongelmallinen, ja sitä, miten Paavali käsittelee Korintissa esiintyneitä ongelmia. Pohdimme myös sitä, miten Paavali pyrkii vaikuttamaan Korintin uskoviin näiden kirjeiden kautta.
Nämä kaksi kirjettä sisältävät valtavan määrän Paavalin keskeistä teologiaa mm. seurakuntakurista, avioliitosta, ehtoollisesta, armolahjoista, ylösnousemuksesta, Uuden liiton suhteesta Vanhaan liittoon, sovinnosta Jumalan ja ihmisen välillä ja kärsimyksestä Kristuksen seuraajana.
Opettajana kurssilla on Tommi Lenho.
AIKATAULU
HUOM: Ilmoittaudu aineeseen 23.2. mennessä!
Lähijakso: 13.–14.2.2027 ja 3.–4.4.2027 IK Keuruulla (ohjelma)
Etäopetus: ilmoitetaan myöhemmin
HAKEMINEN
Alla hakuojeet:
Aineeseen ilmoittaudutaan Wilmassa sähköisellä hakulomakkeella.
Jos haet monimuotokoulutukseen ensimmäistä kertaa, täytäthän ensin hakulomakkeen "Monimuoto-opinnot", joka löytyy otsikon "Pitkäkestoiset koulutukset" alta.
Tämän jälkeen voit ilmoittautua yksittäiseen aineeseen, jotka löydät otsikon "Monimuotokurssit, MA-kurssit ja muut lyhytkestoiset koulutukset" alta. Jokaiseen aineeseen ilmoittaudutaan erikseen.
Siirry Wilman sähköiselle hakulomakkeelle TÄÄLTÄ. (Ohjeet löytyvät myös sieltä.)
