ISO KIRJA RY
Iso Kirja ry hallinnoi ja ylläpitää Suomen helluntaiherätyksen vapaan sivistystyön lain (LVS 21.8.1998/632) alaista kansanopistoa, Iso Kirja -opistoa (IK-opisto) Keuruun Pohjoisjärven rannalla. Se toteuttaa, tukee ja edistää helluntaiherätyksen koulutus- ja nuorisotoimintaa.
Tämän toiminnan ohella yhdistys tarjoaa tapahtumia ja palveluja myös muuhun käyttöön (IK Palvelut). Yhdistyksen hallintaan kuuluu keskuksen alueella sijaitseva leirintäalue, huoneita, matkailupalvelut, telttavalmistamo, kaluston vuokraustoiminta sekä kokouspalvelu- ja tapahtumatuotantopalvelut.
Kristillinen arvomaailma on toiminnan voimavara. Iso Kirja on kaunis ja turvallinen ympäristö järjestää leirikouluja, seurojen ja yhdistysten leirityksiä ja tapahtumia. Perheystävällinen leirintäalue ja mökkikylä on mukava ja turvallinen ympäristö lomailuun sekä yritysten ja seurojen virkistystoimintaan.
TOIMINTAKERTOMUKSET
Pääset katsomaan toimintakertomusta klikkaamalla kansikuvaa.
Toimintakertomus 2025
Toimintakertomus 2024
Toimintakertomus 2023
Toimintakertomus 2022
Toimintakertomus 2021
Toimintakertomus 2020
Toimintakertomus 2019
ISO KIRJA STRATEGIA
Iso Kirja varustaa elämään ja palveluun
Tuemme kristillistä kasvua tarjoamalla monipuolista teologista koulutusta ja tuottamalla laadukkaita valtakunnallisia tapahtumia. Tarjoamme turvallisen ympäristön innostaviin kohtaamisiin ja kokemuksiin.
Olemme merkityksellinen, elinvoimainen ja laadukas
Olemme elinvoimainen kristillinen opisto, jossa on hyvä oppia, virkistyä ja työskennellä.
HALLITUS
Suni Hannu (pj.)
Pylvänäinen Arto (vpj.)
Ilmonen Marjo-Riikka
Kakriainen Antti
Luoma Jorma
Marin Juha
Mäkilä Petri
Taina Markus
Tuppurainen Markku
Kansanopistoa johtaa johtokunta. Johtokunnassa on hallituksen jäsenten lisäksi:
Elmiina Hyytinen (opiskelijakunnan edustaja)
Eeva Vainio (henkilökunnan edustaja)
YRITYSYHTEISTYÖ
Lue tältä sivulta, millaista yhteistyötä voi toteuttaa Iso Kirja ry:n, IK-palveluiden ja suurtapahtumien osalta.
HISTORIA
Opiston 70-vuotistaival: aamunkoitosta täyteen päivään
Suomen olympiavuonna 1952 Paimiosta alkanut opistotyö toimii edelleen Jumalan Sanan soihdunkantajana maassamme.
Opetusneuvos Jouko Ruohomäki on kirjoittanut monipuolisen historiateoksen ”Yhden kirjan koulu” (Aikamedia 2020), jossa hän valaisee seikkaperäisesti opiston historiaa. Opisto syntyi tarpeeseen, kun todettiin, että seurakunnallinen raamattukoulutus ei sellaisenaan riittänyt.
Jo sodan jälkeen tähtäimessä oli oma kansanopisto. Jämsäläinen kansakoulunopettaja oli ajamassa kristillistä oppikoulua, jota varten perustettiin vuonna 1945 Aamunkoitto-säätiö. Sen hallitukseen kuuluvat helluntaiveljet edellyttivät, että koulusuunnitelma sisältää myös kansanopiston. Kuopion Talvipäivillä 1945 hankkeelle annettiin siunaus, kun legendaarinen Eino Heinonenkin korosti, että kansanopistoasia on ”suorastaan kipeä, koska helluntaiherätyksessä alkaa kypsyä toinen sukupolvi ja uskovilla on polttava kysymys varttuvasta nuorisostaan”. Heinonen kirjoitti samaan aikaan myös Ristin Voitossa, että ”opisto voi muodostua myös eräänlaiseksi tukikohdaksi ja keskukseksi koko herätysliikkeelle”.
Opistolla olisi ollut hyvä mahdollisuus nousta jo vuonna 1950 Jämsään Aamunkoitto-säätiön osoittamalle, osin Olkkolan lahjoittamalle paikalle, yhteensä 52 hehtaarin kokoiselle alueelle. Aamunkoitto ei kuitenkaan nähnyt täyttä päivää, sillä hallituksen sisäiset erimielisyydet säätiön perustajan kanssa valitettavasti pysäyttivät hankkeen. Mittavalla koulunrakennushankkeella ei nähty olevan riittäviä taloudellisia resursseja.
Uusi yritys tehtiin vuonna 1952, kun opistolle löytyi 4 hehtaarin kokoinen rakennettu paikka Paimiosta. Herätysliikkeen toinen legendaarinen Eino – Eino I. Manninen – selitti Ristin Voitossa, miksi kansanopistohanke muuttui raamattuopistoksi: valtion kansanopistovaatimukset niin sijainnin, rakentamisen kuin opettajavoimien suhteen eivät olleet realistia. Jälleen Kuopiossa tehtiin iso päätös: konferenssin veljeskokouksen yhteydessä 23.6.1952 perustettiin raamattuopisto ja sille valittiin hallitus. Opisto aloitti toimintansa Paimiossa lokakuussa Toivo Heikkisen johdolla, joka palveli opistoa peräti 23 vuotta. Heikkinen nimesi opiston ”yhden kirjan kouluksi”!
Paimion aika kesti 7 vuotta. Aluksi kentällä vallitsi hieman epäluuloinen asenne raamattuopistoa kohtaan, koska sen pelättiin synnyttävän leipäpappeja. Opiskelijoiden kokemukset todistivat kuitenkin toista, ja niinpä opistosta tuli herätysliikkeen lempilapsi. Ruohomäki toteaa: ”Raamattuopistoaate oli valloittanut koko herätysliikkeen.”
Opiston toiminta alkoi pian kasvaa ulos Paimion mitoista. Syyt, miksi alettiin etsiä uutta paikkaa, olivat moninaiset. Paimion sijainti koettiin liian syrjäiseksi Varsinais-Suomessa, rakennusten kunto edellytti peruskorjausta, ja 4 hehtaarin tontti oli auttamattoman pieni suurempia tapahtumia ajatellen.
Uusi, keskeisempi paikka löytyi Hattulan Katinalasta Vanajaveden rannalta. Opiston hallituksen puheenjohtajana toiminut kolmas historiallinen Eino – Eino Ahonen – totesi: ”Huomioon ottaen opistomme heikon taloudellisen tilan Paimiossa, voitaneen uuden opiston rakentamista Hattulan Katinalaan pitää hullun yrityksenä.” Hullunrohkeaan yritykseen kuitenkin ryhdyttiin: rakentaminen tapahtui enimmäkseen talkoilla ja Ristin Voitossa esitetyt konkreettiset ja tavoitteelliset varainkeruuvetoomukset ”lämpömittareineen” saivat aikaan ihmeitä. Uuden opiston vihkiäisiin syksyllä 1959 kokoontui noin 1000 vierasta ympäri maata. (Juhani Kuosmanen järjestysmiehenä oli pinteessä, kunnes Ensio Mustonen jyrähti kuuluvalla äänellä.) Katinalan vihkiäisistä lähti liikkeelle myös opiston elokeräysperinne, jota Eino Ahonen kutsui ”eräänlaiseksi kansanliikkeeksi”.
Juhannuskonferenssi pidettiin ensimmäisen kerran Katinalassa vuosina 1963-65, minkä jälkeen tapahtuma kiersi joka toinen vuosi eri kaupungeissa. Opiston yhteyteen konferenssi kiinnittyi lopullisesti 1983 Lehijärven kurssikeskuksen myötä.
1970-luvun loppupuolella opiston työ laajeni myös Pohjanmaalle Larsmoon, jossa yhdessä lähetysjärjestö SuVUL:in (nykyisin Fida) ja Kaikille luoduille -säätiön kanssa perustettiin lähetysopisto. Samoihin aikoihin Suomeen rantautui Kansainvälinen kirjeopisto (ICI > GU), jonka kotipesäksi tuli opisto. Ristin Voitto hehkuttikin, että herätysliikkeellä on nyt kolme opistoa! Ylivainion aikainen herätys antoi oman nosteensa opiston toiminnalle.
Myös Katinala alkoi käydä ahtaaksi ja laajentumistarve oli ilmeinen. Kahdeksan kilometrin päästä Lehijärveltä löytyi 1820-luvulta peräisin oleva Nikkilän kartano, jonka 45 hehtaarin kokoisesta kiinteistöstä tehtiin 2 miljoonan markan kaupat 1981. Remonttitarve oli 4 miljoonaa. Lähetyskurssi siirtyi Larsmosta Lehijärvelle, samoin kasvava konferenssitoiminta. Samoihin aikoihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota myös opiston koulutuksen kehittämiseen erityisesti hallituksen jäsenenä ja myöhemmin puheenjohtajana toimineen Ristin Voiton päätoimittajan Valtter Luodon vahvalla taustavaikutuksella.
1980-luvun alussa opistolla oli myös pohjoinen laajenemishanke, kun Pyhätunturin lähellä sijaitseva Saukkoaavan vanha kansakoulurakennus hankittiin opiston ja seurakuntien virkistys- ja opetuskäyttöön.
Aurinko nousi entistä korkeammalle aamunkoitosta lähteneelle opistotyölle. 1980-luvun loppupuolella niin opetus- kuin majoitustilojen riittämättömyys tuli jälleen vastaan. Lisäksi kahden erillisen toimipaikan ylläpitäminen koettiin haasteellisena, Saukkoaavan ollessa vielä pohjoisena toimipisteenä. Opiston hallituksella oli kaksi vaihtoehtoa: 1) Laajentaa ja rakentaa Lehijärven aluetta ja keskittää kaikki toiminta sinne ja luopua Katinalasta. 2) Luopua sekä Katinalasta että Lehijärvestä ja löytää kokonaan uusi paikka.
Uusi paikka löytyi Keuruulta, jossa kaupunki oli myymässä vanhainkotina toiminutta Heikkilän tilaa ja tarjosi sitä raamattuopistolle. Lähes 60 hehtaarin kiinteistöstä tehtiin 4 miljoonan markan kaupat 1990. (Katinala myytiin samoihin aikoihin varsin hyvään markkinahintaan 6 miljoonalla markalla.) Alkoi mittava saneerausoperaatio. Vuoden 1991 tilinpäätöksessä vieraan pääoman osuus oli jo lähes 9,5 miljoonaa markkaan. Kenttäväki osallistui kuitenkin innokkaasti niin ”markkatalkoisiin” kuin muihin keräyskampanjoihin.
Vuonna 1993 järjestettiin uuden alueen ensimmäinen konferenssi ja alue vihittiin käyttöönsä uudella nimellä ”Iso Kirja”. Vuonna 1996 opisto sai myös kansanopisto-oikeudet, mistä tuli merkittävä kivijalka niin opiston kuin sen opiskelijoiden talouteen. Opiskelijamäärät nousivat huikeisiin määriin (reilusti yli 200) niin, että jopa osa opiskelijoista piti siirtää Keuruun toisella puolella olevaan entiseen vastaanottokeskukseen ”Pikku-Kirjaan”
”Armon auringon alla” toiminta vakiintui Keuruulla, ja 2000-luvulla Iso Kirja alkoi profiloitua sekä koulutus- että konferenssikeskuksena.
2010-luvun puolivälissä pitkien kurssien opiskelijamäärät alkoivat jäädä selvästi alle sadan. Koulutusmuodot ovat myös muuttuneet viime vuosina ja esimerkiksi monimuoto- ja etäkoulutus ovat kasvattaneet suosiotaan. Helsingin kampus perustettiin vuonna 2017.
Ison Kirjan laajalla alueella mietitäänkin tänään, miten sen tiloja ja palveluja voidaan hyödyntää aiempaa enemmän myös aivan uusien asiakasryhmien tavoittamisessa. Alueelle on tullut esimerkiksi uusia kesätapahtumia ja matkailijoiden määrä on noussut uusiin ennätyksiin.
(Marko Halttunen, 2022)