DAVAR: tule kohtaamispaikalle
Ajankohtainen syksy Davar
Aika: 27.–28.9.2025
Paikka: IK Keuruulla
Syyskuussa jatkuu uusi ja päivitetty Davar koulutus.
“Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä.” (Jaakobin kirje 4:8)
Jumalan kohtaamisen viikonloppuna on mahdollisuus astua sisälle kaikkein pyhimpään, Jumalan armoistuimen luo, jossa meistä jokainen saa elää ja olla sellaisenaan kuin on.
ILMESTYSMAJASSA VOI KOHDATA HERRAN
Israelin kansan vaellusaikana Egyptistä luvattuun maahan rakennettiin Jumalan palveluspaikka, ilmestysmaja. Jumala antoi kansan johtajalle Moosekselle yksityiskohtaiset ja pikkutarkat rakennus- ja valmistusohjeet. Kansa kuuli Ilmestysmajan kautta Jumalansa puheet ja ohjeet, joiden mukaan elää. Kaikkeinpyhimässä sai käydä vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa sovitusverta mukanaan.
Maja purettiin aina, kun kansan aika oli lähteä liikkeelle eteenpäin. Kun Israel saapui luvattuun maahan, maja oli Siloassa tuomarien aikakauden ajan, kunnes Kuningas Daavid haetutti sen Jerusalemiin. Hänen poikansa Kuningas Salomo rakensi temppelin, joka korvasi ilmestysmajan.
JEESUS, MESSIAS LÖYTYY ILMESTYSMAJAN ESIKUVISTA
Meille nykypäivän kristityille ilmestysmaja on tarkka kuva Jeesuksen elämästä. Kristus, Messias ennustukset Vanhassa Testamentissa kertovat askelmerkkejä, joiden mukaan voimme oppia tuntemaan Häntä syvemmin ja laajemmin. Messiaan nimi, ominaisuudet ja esikuvat ovat tärkeitä tiedostaa tämän päivän ihmisellekin. Kaikki tulee kerran huipentumaan, kun Herra saapuu takaisin noutamaan omansa Taivaan kotiin.
Opettajina ovat Harri Kröger ja Juha Hakala. Harri on asunut vuosia Israelissa ja toiminut matkaoppaana, joten hänellä on kokemusta arkielämän Israelista. Harri on ollut suunnittelemassa ja opettajana mukana, aina vuodeta 2008 jolloin aloitimme IK-opiston Davar-kurssit. Viime vuodet hän on ollut juutalaistyössä Unkarissa.
Juha on toiminut oman työnsä ohella mm. vuodesta 2017 Fidan Youth Davar ja Vamos Davar koulututtajana ja osana opetustiimiä. Hän toimii myös Fidan Israel ja juutalaistyöryhmässä.
Koulutus on tarkoitettu juutalaistyöstä ja Israelista kiinnostuneille, seurakuntien juutalaistyön vetäjille ja eri Israel-piireille. Viikonloppuna on mahdollisuus myös kertoa ja kuulla muilta eri asioita juutalaistyön tiimoilta. Kerromme myös ajankohtaisia tarinoita ja tietoa, jota tiedotusvälineet eivät useinkaan kerro. Varaamme aikaa myös yhdessä rukoilemiseen ajankohtaisten asioiden puolesta.
Ilmestysmajasta on tehty pienoismalli. Heikki Syväluoma rakensi parinkymmen vuoden aikana pikkutarkan pienoismallin. Majan koko on n.5mx3m. Ilmestysmaja kertoo vanhatestamentin ajan sovituksesta, jossa ihminen löytää yhteyden Jumalaan. Tämä ilmestysmaja tulee olemaan opistolla syksystä 2025 alkaen. Alla on kuvia ilmestysmajan pienoismallista sekä opettajista.
Ole hyvä ja jaa viestiä viikonlopusta tästä asiasta kiinnostuneille, sekä seurakuntasi juutalaistyön vetäjille että eri Israel-piireille. Viikonloppuna on mahdollisuus kertoa, kuinka Herra on johdattanut sinua juutalaistyössä, tai jakaa, mitä sinulla on sydämelläsi koskien juutalaista kansaa ja Israelia.
Israelin Pyhä muistuttaa meitä: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9.)
Koulutuksessa tarkastellaan Israelin nykyistä, tuoretta tilannetta Suomessa esitettyjen uutisten takaa sekä miten ne näyttäytyvät Raamatun valossa. Kurssilla kertaamme myös raamatullisia totuuksia, katsahdamme historiallisiin tapahtumiin ja käänteisiin sekä saamme tuoreita terveisiä Israelista.
Lähetämme sähköpostiisi tarkemmat infot lähempänä kurssin ajankohtaa. Mikäli et saa postia ennen kurssin alkua, ole yhteydessä seminaarisihteeri@isokirja.fi
OHJELMA
LAUANTAI
12.00–13.00 Saapuminen ja ilmoittautuminen, lounas
13.00–14.30 Tervetuloa.Opetus: Yleiskatsaus aiheeseen, Harri
14.30–15.00 Kahvi
15.00–16.30 Opetus: Esineet ja uhrit. Juha Opetus: Papit, Harri
17.00–18.00 Päivällinen
18.30–20.30 Jumalan kohtaamisen ilta, Ehtoollinen/iltatee
20.30–22.00 Saunat
SUNNUNTAI
08.00–09.00 Aamupala
09.00–10.30 Aamunavaus. Opetus: Siinailta Siioniin, Harri
10.30–11.00 Tauko
11.00–12.15 Opetus:Messiaan esimerkit ja profetiat VT:ssä, Juha. Opetus: Täydellinen sovitus, Harri
12.15–13.00 Lounas
HINTA
5e käsittelykulu
88 € osallistumismaksu/hlö
37 € ateriat/hlö
43 € majoitus 2hh opiston liinavaatteilla/hlö
63 € majoitus 1hh opiston liinavaatteilla
1 hengen huoneen saa lisämaksusta ilmoittautumisjärjestyksessä.
Huom! Kurssin hinta sisältää varausmaksun (30 €/hlö), jota ei palauteta, mikäli osallistuminen perutaan ilmoittautumisajan jälkeen. Ilmoittamatta jätetystä peruutuksesta veloitamme täyden osallistumismaksun. Mikäli äkillinen sairastuminen estää kurssille pääsyn, otathan yhteyttä alla olevaan numeroon.
Tiedustele tarvittaessa osamaksun mahdollisuutta.
ILMOITTAUTUMINEN
LISÄTIEDUSTELUT
seminaarisihteeri(a)isokirja.fi
040 732 1884
