Uusi sielunhoitajien ja esirukouspalvelijoiden seminaarisarja alkaa
Eeva Vainio
Olen toiminut Iso Kirja -opistossa opettajana yli 18 vuoden ajan, aiempaa kokemusta kerrytettyäni lasten ja nuorten parissa seurakunnan ja kunnan palveluksessa. Viime vuosina työni on keskittynyt sielunhoidon kehittämiseen ja opettamiseen. Olen myös kirjoittanut teoksen Ilmaisun tutkimista – Jumalan läsnäolossa, jossa yhdistän hengellisyyden ja dialogisen sekvenssianalyysin. Sielunhoidossa tärkeimpänä pidän ihmisen aitoa kohdatuksi tulemista.
“Kutsuttu kantamaan -sielunhoidon perusta ja merkitys"
Ensimmäinen jakso 7.-8.2.2025
Kutsuttu kantamaan – sielunhoidon perusta ja merkitys aloittaa uuden 5 viikonlopun mittaisen sielunhoito seminaarisarjan.
Ensimmäisessä viikonlopussa käsitellään sielunhoidon hengellisiä perusteita ja kristillisen ihmiskäsityksen lähtökohtia. Lisäksi pohditaan sielunhoidon paikkaa seurakunnassa. Tässä viikonlopussa opiskelija saa myös kokemuksen toisten puolesta rukoilemisesta.
Tämä uusi Sielunhoitosemiaarisarja antaa valmiuksia seurakunnan rukouspalveluun ja lyhytaikaiseen sielunhoitoon. Kaikki viisi jaksoa käytyään opiskelija saa hyvän kuvan sielunhoidon perusasioista.
Sielunhoitoseminaarisarja 2026 on viiden viikonlopun opetussarja, joka sisältää lähiopetusta ja pieniä tehtäviä lähiopetusviikonloppujen välissä. Opiskelija voi valita yhden, useamman tai kaikki koulutuksen osat. Seminaarisarjasta saa 5 op, kun käy kaikki jaksot. Tämän voi hyödyntää jatkossa Tesiko opinnoissa ensimmäisen viikonlopun osalta. Osa suoritusta ei voi hyödyntää Tesikoon.
Kenelle:
Sielunhoitoseminaarisarja soveltuu kaikille seurakunnan rukouspalvelijoille ja sielunhoitajille sekä sielunhoitotyöstä kiinnostuneille.
28.-29.3.26 toinen jakso:
Kuuntelemisen lahja – rakentava vuorovaikutus sielunhoidossa viikonlopussa keskitytään sielunhoidolliseen vuorovaikutukseen: kuuntelemiseen, kysymiseen ja läsnäoloon. Lisäksi pohditaan sielunhoitajan eettisyyttä ja rajoja. Viikonlopun aikana opiskelijat harjoittelevat sielunhoitokeskustelua.
25.-26.4.26 kolmas jakso:
Mielen maisemissa – kun ihminen tarvitsee tukea viikonlopussa perehdytään mielenterveyden kanssa kamppailevien kohtaamiseen. Tämän lisäksi pohditaan ammattiavun ja sielunhoidon välistä työnjakoa. Opiskelijat voivat pienten harjoitusten kautta saada lisäymmärrystä mielenterveyshäiriöistä kärsivien kohtaamisesta.
12.-13.9.26 neljäs jakso:
Elämän säröissä – suru, kriisi ja ihmissuhteet viikonloppu antaa valmiuksia eri elämänvaiheiden kohtaamiseen, kuten menetykset, avioliitto, yksinäisyys ja toivo antaminen. Viikonlopussa harjoitellaan sielunhoitokeskustelua toivon herättämisestä vaikeissa tilanteissa.
24-25.10.26 viides jakso:
Sielunhoito seurakunnan sydämessä -rakenteet ja käytännöt antaa tukea seurakuntien sielunhoitotyön kehittämiseen. Tässä viikonlopussa annetaan yksinkertainen malli sielunhoitotyön rakentamisesta seurakuntaan. Malli auttaa luomaan seurakuntiin toimivia rakenteita, yhteistyömuotoja ja käytäntöjä, jotka tukevat sielunhoidon jatkuvuutta ja laatua. Viikonloppu sisältää myös koonnin koko seminaarisarjasta.
Kaisa Aro-Panula
Olen Keuruulta oleva sielunhoitoterapeutti ja sairaanhoitaja (YAMK). Olen suorittanut myös pastoraali-MA-tutkinnon ja opiskelen parhaillaan integratiivista lyhytterapiaa sekä ammatillisia opettajaopintoja. Perheeseeni kuuluu aviomies ja neljä lasta, joista yhden kehitysvamma on johdattanut minut vaikuttamaan Keurusseudun kehitysvammaisten tuki ry:n hallituksessa. Palvelen lisäksi Haapamäen helluntaiseurakunnan lapsityössä.
Ensimmäisen jakson OHJELMA
LAUANTAI 7.2.
12.00-13.00 Saapuminen, ilmoittautuminen,lounas
13.00-14.30 Tervetuloa/Opetus
14.30-15.00 Iltapäiväkahvi
15.00-16.30 Opetus
17.00–18.00 Päivällinen
18.00–20.00 Opetus
20.00-22.00 Saunat
SUNNUNTAI 8.2
8.00–9.00 Aamiainen
9.00–10.30 Aamunavaus/Ohjelmaa
10.30–11.00 Kahvitauko
11.00–12.15 Ohjelmaa
12.15–13.00 Lounas
HINTA
Koulutuksen jakso maksaa yht. 172 €/hlö (sis. opetus, ruokailut ja majoitus jaetussa 2hh huoneessa).
Lisämaksusta (35 €) majoitus 1 hh economy-tason huoneessa, mikäli niitä on vapaana. (Huoneita rajallinen määrä, ne saa ilmoittautumisjärjestyksessä.) Katso kaikki varausehdot täältä.
ILMOITTAUTUMINEN
LISÄTIEDUSTELUT
seminaarisihteeri(a)isokirja.fi
040 732 1884
VARAUSEHDOT
Kurssimaksun sisältö:
Kurssimaksu sisältää opetuksen, ateriat ja economy-majoituksen 2 hh jaetussa huoneessa opiston liinavaatteilla (wc+kylpyhuone käytävällä).
Lisämaksusta (25 € / 1 vrk, 35 € / 2 vrk) majoitus 1 hh economy-tason huoneessa, mikäli niitä on vapaana.
Kurssimaksun suorittaminen:
Kurssimaksu maksetaan Ison Kirjan verkkokaupassa.
Ilmoittautuneet saavat maksutiedot (eräpäivän ja maksulinkin) tervetulokirjeen yhteydessä.
1 hh huoneet on valittavissa verkkokaupasta maksun yhteydessä niin kauan, kuin tilaa riittää.
Maksaminen laskulla:
Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli haluat maksaa osallistumismaksun laskulla verkkokaupan sijaan.
Laskun voi maksaa pyydettäessä kahdessa korottomassa erässä.
Laskulta voidaan pyydettäessä jättää pois majoituksen ja/tai ruokailun osuus.
Laskulle voidaan lisätä standard-tason 1-2 hh kylpyhuoneellisen huoneen lisämaksu (ota yhteys seminaarisihteerin tiedustellaksesi vapaita huoneita).
Ilmoitettuun päivämäärään mennessä maksamattomista osallistumismaksuista verkkokaupassa lähetämme laskun.
Laskun loppusummaan lisätään 5 € laskutuslisä.
Osallistumisen peruuttaminen:
Kurssin hinta sisältää varausmaksun (30 €/hlö), jota ei palauteta, mikäli osallistuminen perutaan yli 14 vrk ilmoittautumisesta tai lähempänä kuin 7 vrk kurssin alkamisajankohdasta.
Ilmoittamatta jätetystä peruutuksesta emme palauta rahoja. Poikkeuksena sairastapaukset sairaustodistuksella.
Mikäli äkillinen sairastuminen estää kurssille osallistumisen, otathan yhteyttä osoitteeseen seminaarisihteeri(a)isokirja.fi.
Kurssin peruuntuminen:
Jos tapahtuma peruutetaan IK-opiston toimesta (vähäinen osallistujamäärä tai muu syy), maksamme 100% mahdollisesti maksetuista osallistumismaksuista takaisin.
