CRESCENDO NORDICS ORKESTERI- JA KUOROLEIRI 15.-19.6.2026
Musiikkileiri juhannuskonferenssin esiintymistä varten
Aika: 15.-19.6.2026
Paikka: IK Keuruulla
Tule mukaan inspiroivalle musiikkileirille Keuruulle Ison Kirjan alueelle maanantaista perjantaihin 15.–19.6.2026!
Leiri on osa pitkää ja arvostettua perinnettä – viime kesänä leiriorkesteri ja -kuoro nousivat lavalle yhdessä Gospel Power -bändin kanssa juhannuskonferenssin päätöskonsertissa.
Viikon aikana sukellamme Lasse Heikkilän ja Sailan musiikkiin sekä soitamme ja laulamme yhdessä tavoitteellisesti mutta innostavassa hengessä. Leiri on suunnattu soittajille ja laulajille, joilla on jo aiempaa kokemusta ja halu kehittyä osana yhteisöä.
Leiri huipentuu esiintymiseen juhannuskonferenssissa perjantaina 19.6.
Leirihintaan sisältyvät ohjelman mukaiset ateriat sekä majoitus yhteismajoitustyyppisesti patjalla (miehet ja naiset eri tiloissa) Keuruun keskustassa. Kuljetus majoituspaikkoihin järjestetään.
Omalla teltalla tai asuntovaunulla saapuville on tarjolla maksuttomia paikkoja, jotka sisältyvät leirihintaan (ei sähköpaikkoja).
Tule mukaan kannustavaan ja iloiseen joukkoon kehittämään taitojasi, kokemaan yhteissoiton voima ja olemaan osa jotakin suurempaa!Odota vielä hetki -sisältötekstiä lisätään pian.
LEIRILLÄ MUKANA
Lasse Heikkilä, Lehari Kaustel, solistina Saila.
KUVIA 2025 KESÄN LEIRILTÄ JA KONFERENSSI ESIINTYMISESTÄ
OHJELMA
MAANANTAI 15.6
14.00–15.30 Saapuminen, ilmoittautuminen
14.30–15.00 Tervetulokahvit
15.30–17.00 Tervetuloa leirille
17.00–18.00 Päivällinen
18.30–20.00 Tutustumista toisiimme makkaranpaiston merkeissä
20.00–22.00 Saunat
TIISTAI-TORSTAI 16.-18.6
08.00–09.00 Aamiainen
09.00–11.00 Aamuharjoitukset
11.30–12.30 Lounas
13.00–17.00 Iltapäiväharjoitukset
17.00-18.00 Päivällinen
18.00-19.30 Iltaharjoitukset
19.30–20.00 Iltapala
20.00-21.00 Saunomista
PERJANTAI 19.6.
8.00-9.00 Aamiainen
9.00-11.00 Aamuharjoitukset
11.30-12.30 Lounas
13.00-15.00 Päiväharjoitukset
16.00-18.30 Esiintymistä
HINTA
Osallistumismaksu : 20 €
Ateriat: 45 €
Majoitus : 42 € (patjapaikka yhteismajoitustyyppisesti Keuruun keskustassa tai oma telttapaikka/asuntoautopaikka alueella)
ILMOITTAUTUMINEN
ILMOITTAUTUMINEN AVATAAN 13.2.2026
LISÄTIEDUSTELUT
Lähetämme sähköpostiisi tarkemmat infot lähempänä kurssin ajankohtaa. Mikäli et saa postia ennen kurssin alkua, ole yhteydessä seminaarisihteeriin.
Käytännön asiat, laskutus:
IK-opiston seminaarisihteeri
seminaarisihteeri(a)isokirja.fi
040 732 1884
