Takaisin kaikkiin tapahtumiin

"Kohtaamisen äärellä – Sielunhoidon tie ihmiseltä ihmiselle" seminaarisarja 4/5


  • Iso Kirja Heikkiläntie 177 Keuruu, 42700 Finland (kartta)

Uusi sielunhoitajien ja esirukouspalvelijoiden seminaarisarja

Eeva Vainio

Olen toiminut Iso Kirja -opistossa opettajana yli 18 vuoden ajan, aiempaa kokemusta kerrytettyäni lasten ja nuorten parissa seurakunnan ja kunnan palveluksessa. Viime vuosina työni on keskittynyt sielunhoidon kehittämiseen ja opettamiseen. Olen myös kirjoittanut teoksen Ilmaisun tutkimista – Jumalan läsnäolossa, jossa yhdistän hengellisyyden ja dialogisen sekvenssianalyysin. Sielunhoidossa tärkeimpänä pidän ihmisen aitoa kohdatuksi tulemista.

“Kutsuttu kantamaan -sielunhoidon perusta ja merkitys"

Kutsuttu kantamaan – sielunhoidon perusta ja merkitys jatkaa uuden 5 viikonlopun mittaisen sielunhoito-seminaarisarjan. Jaksoihin voi osallistua jokaiseen tai vain yksittäiseen.

12.-13.9.26 neljäs jakso:

Elämän säröissä – suru, kriisi ja ihmissuhteet viikonloppu antaa valmiuksia eri elämänvaiheiden kohtaamiseen, kuten menetykset, avioliitto, yksinäisyys ja toivo antaminen. Viikonlopussa harjoitellaan sielunhoitokeskustelua toivon herättämisestä vaikeissa tilanteissa.

Tämä Sielunhoitosemiaarisarja antaa valmiuksia seurakunnan rukouspalveluun ja lyhytaikaiseen sielunhoitoon. Kaikki viisi jaksoa käytyään opiskelija saa hyvän kuvan sielunhoidon perusasioista.

Sielunhoitoseminaarisarja 2026 on viiden viikonlopun opetussarja, joka sisältää lähiopetusta ja pieniä tehtäviä lähiopetusviikonloppujen välissä. Opiskelija voi valita yhden, useamman tai kaikki koulutuksen osat. Seminaarisarjasta saa 5 op, kun käy kaikki jaksot. Tämän voi hyödyntää jatkossa Tesiko opinnoissa ensimmäisen viikonlopun osalta. Osa suoritusta ei voi hyödyntää Tesikoon.

Kenelle:

Sielunhoitoseminaarisarja soveltuu kaikille seurakunnan rukouspalvelijoille ja sielunhoitajille sekä sielunhoitotyöstä kiinnostuneille.

24-25.10.26 viides jakso:

Sielunhoito seurakunnan sydämessä -rakenteet ja käytännöt antaa tukea seurakuntien sielunhoitotyön kehittämiseen. Tässä viikonlopussa annetaan yksinkertainen malli sielunhoitotyön rakentamisesta seurakuntaan. Malli auttaa luomaan seurakuntiin toimivia rakenteita, yhteistyömuotoja ja käytäntöjä, jotka tukevat sielunhoidon jatkuvuutta ja laatua. Viikonloppu sisältää myös koonnin koko seminaarisarjasta.

Kaisa Aro-Panula

Olen Keuruulta oleva sielunhoitoterapeutti ja sairaanhoitaja (YAMK). Olen suorittanut myös pastoraali-MA-tutkinnon ja opiskelen parhaillaan integratiivista lyhytterapiaa sekä ammatillisia opettajaopintoja. Perheeseeni kuuluu aviomies ja neljä lasta, joista yhden kehitysvamma on johdattanut minut vaikuttamaan Keurusseudun kehitysvammaisten tuki ry:n hallituksessa. Palvelen lisäksi Haapamäen helluntaiseurakunnan lapsityössä.

Kolmannen jakson ohjelma

LAUANTAI 12.9.

  • 12.00-13.00 Saapuminen, ilmoittautuminen,lounas

  • 13.00-14.30 Tervetuloa/Opetus

  • 14.30-15.00 Iltapäiväkahvi

  • 15.00-16.30 Opetus

  • 17.00–18.00 Päivällinen

  • 18.00–20.00 Opetus

  • 20.00-22.00 Saunat

SUNNUNTAI 13.9.

  • 8.00–9.00 Aamiainen

  • 9.00–10.30 Aamunavaus/Ohjelmaa

  • 10.30–11.00 Kahvitauko

  • 11.00–12.15 Ohjelmaa

  • 12.15–13.00 Lounas

HINTA

Koulutuksen jakso maksaa yht. 172€/hlö (sis. opetus, ruokailut ja majoitus jaetussa 2hh huoneessa).

Lisämaksusta (35 €) majoitus 1 hh economy-tason huoneessa, mikäli niitä on vapaana. (Huoneita rajallinen määrä, ne saa ilmoittautumisjärjestyksessä.) Katso kaikki varausehdot täältä.

ILMOITTAUTUMINEN

ilmoittaudu

LISÄTIEDUSTELUT

seminaarisihteeri(a)isokirja.fi
040 732 1884

VARAUSEHDOT

  • Kurssimaksun sisältö:

    • Kurssimaksu sisältää opetuksen, ateriat ja economy-majoituksen 2 hh jaetussa huoneessa opiston liinavaatteilla (wc+kylpyhuone käytävällä).

    • Lisämaksusta (25 € / 1 vrk, 35 € / 2 vrk) majoitus 1 hh economy-tason huoneessa, mikäli niitä on vapaana.

  • Kurssimaksun suorittaminen:

    • Kurssimaksu maksetaan Ison Kirjan verkkokaupassa.

    • Ilmoittautuneet saavat maksutiedot (eräpäivän ja maksulinkin) tervetulokirjeen yhteydessä.

    • 1 hh huoneet on valittavissa verkkokaupasta maksun yhteydessä niin kauan, kuin tilaa riittää.

  • Maksaminen laskulla:

    • Merkitse ilmoittautumislomakkeeseen, mikäli haluat maksaa osallistumismaksun laskulla verkkokaupan sijaan.

    • Laskun voi maksaa pyydettäessä kahdessa korottomassa erässä.

    • Laskulta voidaan pyydettäessä jättää pois majoituksen ja/tai ruokailun osuus.

    • Laskulle voidaan lisätä standard-tason 1-2 hh kylpyhuoneellisen huoneen lisämaksu (ota yhteys seminaarisihteerin tiedustellaksesi vapaita huoneita).

    • Ilmoitettuun päivämäärään mennessä maksamattomista osallistumismaksuista verkkokaupassa lähetämme laskun.

    • Laskun loppusummaan lisätään 5 € laskutuslisä.

  • Osallistumisen peruuttaminen:

    • Kurssin hinta sisältää varausmaksun (30 €/hlö), jota ei palauteta, mikäli osallistuminen perutaan yli 14 vrk ilmoittautumisesta tai lähempänä kuin 7 vrk kurssin alkamisajankohdasta.

    • Ilmoittamatta jätetystä peruutuksesta emme palauta rahoja. Poikkeuksena sairastapaukset sairaustodistuksella.

    • Mikäli äkillinen sairastuminen estää kurssille osallistumisen, otathan yhteyttä osoitteeseen seminaarisihteeri(a)isokirja.fi.

  • Kurssin peruuntuminen:

    • Jos tapahtuma peruutetaan IK-opiston toimesta (vähäinen osallistujamäärä tai muu syy), maksamme 100% mahdollisesti maksetuista osallistumismaksuista takaisin.

Aikaisempi tapahtuma: 1. elokuuta
Yhdessä moniNainen viikonloppu
Myöhempi tapahtuma: 25. syyskuuta
Naimisiin? (Keuruu)