Jaana tahtoo seurakunnan olevan paikka, missä jokainen voi olla oma itsensä - myös rikkinäisenä

Jaana Syväjärvi on toiminut valmistumisensa jälkeen sivutoimisena sielunhoitoterapeuttina. Kuva: Neea Perho.

Ilmajokelainen Jaana Syväjärvi on saanut tehdä unelmatyötään jo 25 vuotta. Odottavia perheitä päivittäin kohtaava kätilö-terveydenhoitaja pitää työnsä parhaina puolina keskusteluja perheiden kanssa. Työn ydin on käytännössä ihmisten kohtaamista.

Ihmisläheinen Jaana koki monta vuotta kutsumusta muunkinlaista keskustelua, nimittäin seurakunnassa tehtävää sielunhoitotyötä, kohtaan. Hän haaveili, että seurakunnassa jokainen ihminen voisi olla oma itsensä - myös rikkinäisenä ja haavoittuvana. “Seurakunnan pitäisi olla paikka, joka korjaa ihmisen sisintä - ei päinvastoin”, Jaana tiivistää. Hän halusi olla itse vaikuttamassa siihen, että näin myös tapahtuu. Mutta ensin hän tahtoi koulutusta aiheen parissa.

Elämän paras vuosi

IK-opiston Terapeuttisen sielunhoidon koulutus eli TESIKO tarjosi turvallisen tuntuisen koulutuksen vastauksena Jaanan unelmaan. Hän päätti heittäytyä suunnitelmaan täysillä, ja haki opintovapaata työstään täydennyskoulutusta varten. “Oli hyvä ratkaisu pitää taukoa kokopäivätyöstä vuoden verran”, aikuiskoulutuskeskukselta tukea opintoihin saanut Jaana kertaa.

Monimuotokoulutuksena kahden vuoden ajan toteutettavan TESIKON lähiopiskelujaksot olivat viikonloppuisin, mutta Jaanalla riitti touhua myös arkipäiviin opintovapaan aikana: “Hoidin yksivuotiasta lapsenlastani päivisin. Hänen nukkuessaan päiväunia kirjoittelin esseitä ja otin vastaan joitain etäasiakkaita”, hän muistelee hymyillen. “Se oli elämäni paras vuosi!”

Syväsukellus itseensä

Jaana Syväjärvi sai viettää ihanan opiskeluvuoden lapsenlapsensa kanssa. Kuva: Anniina Rinta-Nikkola

Jaanasta oli upeaa käydä koulutuksessa läpi ihmisen psyykkistä vointia hengellisestä näkökulmasta. “Koulutuksessa ei kuitenkaan ylihengellistetty asioita”, hän kiittelee. “Sain paljon uusia ja syvällisempiä näkökulmia ihmisen elämään”, hän pohtii. Kaiken kaikkiaan Jaana piti TESIKOa ja sen opetusta hyvin laajana ja laadukkaana.

Sielunhoitoterapian opiskelu oli Jaanalle samalla kuitenkin aikamoinen prosessi: “Se oli syväsukellus omaan itseen”, hän kuvailee. Koulutuksessa käsiteltiin omaa elämää ja ajatusmaailmaa, mitä Jaana piti myös TESIKOn parhaimpana antina. Lisäksi lukuisat keskustelut ryhmän kanssa tunneilla ja niiden väleissä antoivat paljon uusia näkökulmia. 

Koulutukseen hakeutuessa Jaanan mukaan jonkinlainen pohjatieto ihmisen psykologiasta on avuksi. Heidän opiskeluryhmässä oli kuitenkin opiskelijoita monista erilaisista taustoista - sairaanhoitajasta pastoriin. “Ryhmämme oli tosi hyvä, ja syntyi paljon keskusteluja, joista oppi aina itsekin jotain uutta”, Jaana kehuu.

Sielunhoitoterapiaa seurakunnassa ja sen ulkopuolella

TESIKOsta valmistunut ja takaisin työhönsä opintovapaalta palannut Jaana tekee nykyään sielunhoitoterapeutin töitä sivutoimisesti toiminimellä Terapiapalvelu Lempeitä Sanoja. Lisäksi hän toteuttaa unelmaansa kohtaavasta ja turvallisesta seurakunnasta tarjoamalla oman seurakuntansa jäsenille maksuttomia käyntejä sielunhoitoterapiassa. “Koen, että tämä on minun tapani palvella seurakuntaa”, Jaana taustoittaa.

Parasta sielunhoitoterapiassa Jaanan mielestä on se, kuinka asiat voi jättää asiakkaan kanssa Jumalalle. Hän on kiitollinen siitä, että hänen vastaanotolleen on hakeutunut niitäkin, joilla ei ole välttämättä mitään kontaktia seurakuntaan. “Moni vastaa myöntävästi kysymykseen, saako heidän puolestaan rukoilla tapaamisen lopuksi”, Jaana iloitsee. “Jotkut ovat kokeneet rukouksen jopa parhaaksi asiaksi tapaamisissa - se on liikuttavaa ja silmiä avaavaa”.

Vaikutuksia omaan työhön ja hengelliseen elämään

Jaana on huomannut vaikutuksia TESIKOn käymisestä päätoimisessa työssään vauvan tuloon valmistautuvia perheitä kohdatessaan. “Huomaan miettiväni nykyään yhä enemmän sitä, miksi joku asiakkaani ajattelee tai toimii juuri noin - mitä taustalla vaikuttavia syitä ehkä on”, Jaana kuvailee. Hänestä on hienoa, että nykyään neuvolatyössä korostuu enemmän keskustelun merkitys, ja että kokonaisvaltaiseen koko perheen hyvinvointiin keskitytään aiempaa paremmin.

Asiakkaiden positiivinen suhtautuminen hengelliseen ulottuvuuteen puolestaan sielunhoitoterapiassa on antanut rohkeutta myös Jaanan omaan hengelliseen elämään: “Rukous ei ole mikään nolo asia, vaan valtava voimavara elämäämme”, hän hehkuttaa. Tuore sielunhoitoterapeutti tahtoo myös asiakkaidensa ymmärtävän, että rukous ei ole hänen yksinoikeutensa, vaan että kaikki voivat rukoilla - ja kaikenlaisilla tavoilla!

“Minulla on turvallinen olo ja mieli tätä työtä tehdessä, koska Jumala on tässä mukana. Jumala toimii kauttani, jos annan Pyhälle Hengelle tilaa toimia”, Jaana pohdiskelee. “Tämä on ollut hieno matka - joka jatkuu edelleen”, hän päättää hymyillen.