Fanny tutustui Opistovuodella uusiin ihmisiin - ja itseensä

Fanny vietti ysiluokan jälkeen vuoden Keuruulla Kristillisen kasvun Opistovuodella. Vuosi opetti hänelle paljon uutta uskosta, ihmisyydestä - ja hänestä itsestään!

IK-opiston opistovuosi on peruskoulun päättäneille oppivelvollisille suunnattu maksuton opetuslapseusvuosi, jonka aikana pääsee pohtimaan opiskeluvalintoja ja omaa uskoa. Kokkolasta kotoisin oleva Fanny Ylinen kaipasi juuri sitä. “En tiennyt, mitä teen ysiluokan jälkeen, joten täällä sain vuoden miettimisaikaa”, hän kertoo motiiveistaan hakea Opistovuodelle. “Halusin myös oppia uskosta ja päästä lähemmäs Jumalaa”, nuori uskova lisää.

IK Keuruun kampus oli Fannylle tuttu jo valmiiksi Juhannuskonferenssin ansiosta. Hän oli käynyt myös Fifteen-leirinsä IK-opistolla heinäkuussa 2024. “Kuulin opistovuodesta ensimmäisen kerran, kun leirin piispana toiminut Daniel haastatteli opistovuoden käynyttä Reetaa osana leiriohjelmaa”, hän muistelee.

Yhdessäoloa ja soluasumista

Opistovuodesta muodostui Fannylle ikimuistoinen vuosi: “Opistovuosi oli sika ihana!” En ollut osannut odottaa niin hienoa kokemusta, minkä sain!”, hän iloitsee. Introvertiksi itseään kuvaileva nuori nainen sai lähentyä toisten opiskelijoiden kanssa tavalla, joka tavallisessa arjessa ei olisi ollut yhtä helppoa. Sen mahdollisti tiivis yhteisasuminen Ison Kirjan asuntolassa.

“Kaikki me opistovuoden tytöt asuimme samassa solussa, mutta jokaisella oli silti oma huone käytettävissään”, Fanny kertoo. Soluasuminen tarjosi parhaat puolet niin yhteydestä, kuin yksityisyydestä. “Tehtiin tosi paljon asioita yhdessä: laitettiin ruokaa, juteltiin yömyöhään, ylistettiin ja luettiin Raamattua yhdessä”, hän listaa. Yhteisten touhujen vastapainoksi sai välillä vetäytyä oman huoneen rauhaan.

Uudet tuttavuudet eivät jääneet pelkästään toisiin opistovuotelaisiin. “Oli kivaa ruokailla Isossa Padassa, kun siellä näki aina myös raamattulinjalaisia”, Fanny mainitsee. “En ole kovin puhelias, mutta tykkään seurata yhteisiä keskusteluita - se on kiinnostavaa ja hauskaakin!”

Uuden oppimista ihmisistä ja kristinuskosta

Opistovuosi opetti Fannylle paljon ylipäätään ihmisistä. Hänestä oli hienoa saada uusia ystäviä ja kuulla heidän elämänsä kokemuksista. ”Lisäksi opin tosi paljon itsestäni. Siinä auttavat toiset ihmiset, kun asutaan tiiviisti vuosi yhdessä”, Fanny toteaa kiitollisena.

Kristillisen kasvun opistovuosi sisältää yleisten oppiaineiden lisäksi myös IK-opiston omia teologisia kursseja. “Opittiin esimerkiksi, miten perustella omaa uskoaan. Markuksen kurssi kristinuskon historiasta oli myös hyvä”, Fanny hymyilee.

Osan teologian kursseista opistovuotelaiset kävivät yhdessä raamattulinjalaisten kanssa. Välillä taas opiskeltiin Opistovuoden omassa luokassa. Ryhmä osallistui luonnollisesti myös Ison Kirjan normaaliin kampustoimintaan.

Uutta suuntaa tulevaisuuteen

Merkittävä osa opistovuotta on tietenkin tulevaisuuteen valmistautuminen. Fannykin hyötyi lisäajasta, jota sai peruskoulun jälkeen seuraavan askeleensa suunnitteluun. “Päädyin lopulta hakemaan opiskelemaan alaa, jota ennen opistovuotta en ollut edes hoksannut ajatella”, hän ihastelee.

Opiskelukaupunki valikoitui helposti, sillä opistovuoden aikana saatu ystävä tulee olemaan samassa kaupungissa. “Hänen kanssaan voimme asua kämppiksinä”, Fanny iloitsee.

Kristillisen kasvun opistovuotta Fanny suosittelee ihan jokaiselle peruskoulun päättäneelle. “Jos on epävarma uskosta tai siitä, mitä haluaa tehdä, täällä saa miettiä asioita rauhassa”, hän vakuuttaa. “Samalla oppii paljon muista ihmisistä - ja itsestään!”

Iso Kirja on osa kesää

Kesätöiden lisäksi Fanny aikoo ennen syksyä mökkeillä, uida ja nähdä opistovuosi-kavereita. “Tavoitteena on myös lukea paljon Raamattua!” 

Kesäsuunnitelmissa on myös Ison Kirjan Fifteen-leirillä piispana toimiminen ja tietysti Juhannuskonferenssi. Fannyn ja hänen luokkakavereidensa opistovuosi-kokemuksesta pääsee kuulemaan lisää Opiston Areenan oppitunnilla perjantaina klo 15:00-15:45. Nuoria haastattelee Opistovuoden vastaava opettaja Hanna Hietanen.