TUE ISON KIRJAN VALTAKUNNALLISTA LAPSI- JA NUORISOTYÖTÄ
>>> IK-opiston Nuorisopalvelut rakentamassa merkityksellistä kesää nuorille
IK-opiston Nuorisopalveluiden kesä tuo jälleen mukanaan iloa, yhteyttä ja ikimuistoisia kokemuksia lapsille ja nuorille. Samalla se tarjoaa monelle myös jotain sellaista, mitä nuoret erityisesti kaipaavat nykyaikana: paikan kuulua joukkoon ja kokea merkityksellisyyttä.
Monessa perheessä Ison Kirjan leirit ovat kesän kohokohta. Tästä kertoo osuvasti se, että kesän ensimmäinen fifteenleiri varattiin loppuun ennätysajassa – vain 1,5 minuutissa. Onneksi mahdollisuuksia päästä mukaan fifteenleirille on useampia: kesän aikana järjestetään kolme leiriä, joista kaksi toteutuu IK-opiston alueella Keuruulla ja yksi eräleirinä Keski-Suomen luonnossa. Lisäksi tarjolla ovat tuttuun tapaan suositut ratsastusleiri, lasten ja varhaisnuorten leirit sekä omat leirit kehitysvammaisille.
Iloa, yhteyttä ja merkityksellisiä muistoja voi kokea leirien lisäksi myös IK:n kesän tapahtumissa. Juhannuskonferenssissa lapsille ja nuorille on rakennettu entistä monipuolisempi ohjelma. Lapsille on omaa ohjelmaa paitsi puuhateltassa touhuten, myös omissa lastentilaisuuksissa teemateltassa. Varhaisnuoret kokoontuvat omiin suosittuihin United Life -iltoihinsa, joiden lisäksi luvassa on kisailua köydenvedon ja talent-shown muodossa. Nuorille luvassa on omat nuortenillat juhlateltassa. Edellä mainittujen lisäksi nuori sukupolvi halutaan huomioida entistä enemmän myös muussa yhteisessä ohjelmassa. Hyvä esimerkki tästä on lauantaiaamupäivän Koko Konffaronkka -tilaisuus, jossa eri-ikäiset ovat mukana rakentamassa yhteistä hetkeä ja johon toivotetaan tervetulleiksi kaikki kuulijat vauvasta vaariin. Eikä pidä unohtaa myöskään loppukesän suosittua Youth Celebration -tapahtumaa, eli YC:tä!
Miksi tämä kaikki on tärkeää juuri nyt?
Sivun kuvat: Niklas Peltokangas
Tuoreiden tutkimusten mukaan yhä useampi nuori kamppailee elämässään masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden ahdistuksen kanssa. THL:n ja OPH:n syksyllä 2026 järjestämässä hyvinvointiareenatapahtumassa lisääntyneen pahoinvoinnin syyksi eriteltiin mm. yksilöllisyyden korostaminen sekä merkityksellisyyden tunteen katoaminen nuorten elämässä
IK-opiston lapsi- ja nuorisotyössä halutaan vastata tähän tarpeeseen käytännön tasolla. Nuorisopalveluiden tämän vuoden toimintasuunnitelmassa on haluttu panostaa nuorten osallisuuden ja yhteisötaitojen tukemiseen. Tarjoamme paikkoja, joissa nuori saa tulla kohdatuksi, osallistua ja vaikuttaa. Leirit, tapahtumat ja yhteinen tekeminen ovat ennen kaikkea mahdollisuuksia rakentaa yhteyttä – toisiin ihmisiin ja Jumalaan, jonka kautta nuori voi löytää elämäänsä iankaikkisen merkityksen.
Näin ollen IK-opiston työ lasten ja nuorten parissa on ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia tukevaa, mutta ennen kaikkea se on hengellistä työtä. Haluamme kertoa evankeliumista, rukoilla nuorten puolesta ja kulkea heidän rinnallaan uskossa kasvamisessa. Monelle leiri tai kesän tapahtuma on paikka, jossa saa kohdata Jumalan, löytää toivoa ja kokea, ettei ole yksin. Näillä kokemuksilla voi olla vaikutus, joka muuttaa elämää.
Olethan mukana hyvässä työssä tukemalla toimintaamme!
Tue IK-opiston lapsi- ja nuorisotyötä
Parhaiten tuet opistoa osallistumalla toimintaamme, liittymällä kannattajajäseneksi ja suorin rahalahjoituksin.
Voit osoittaa lahjoituksesi Iso Kirja ry:n tilille.
Tilinumero: FI53 4762 1020 0444 08
Saaja: Iso Kirja ry
Viite: 6020152 (Lapsi- ja nuorisotyö)
LÄMMIN KIITOS LAHJASTASI!
Rahankeräysluvan saaja: Iso Kirja ry
Luvan numero: RA/2025/380
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus 13.3.2025

