Lari Launosen opetussarjan ensimmäinen osa.
”Uskon kristinuskoon niin kuin uskon auringon nousseen. En vain siksi, koska näen sen, vaan koska sen valossa näen kaiken muun.” Näin kirjoitti kirjailija C. S. Lewis. Ateistista kristityksi kääntynyt Lewis tarkoittaa, että aivan kuten valo tekee ympäristön näkyväksi ja havainnoitavaksi, samoin kristinusko auttaa hahmottamaan todellisuutta.
Ajattele herääväsi vieraasta, pilkkopimeästä paikasta. Kompuroit ympäriinsä ja törmäilet outoihin esineisiin, etkä tiedä yhtään missä olet. Mutta valon tulviessa sisään huomaat, että olet vaikkapa sairaalassa. Pikkuhiljaa ehkä muistat, miten olet sinne joutunut. C. S. Lewisin mukaan kristinusko valaisee todellisuutta auringon tavoin ja tekee sen havainnoitavaksi ja ymmärrettäväksi.
Lewisin lainaus on hyvä esimerkki siitä, miten maailmankuva toimii. Maailmankuva auttaa meitä hahmottamaan ja järjestelemään todellisuudesta selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Maailmankuva on ikään kuin silmälasit, jotka tarkentavat ja parantavat näköä. Mutta eivät aina. Aivan kuin silmälasit, joissa on väärä vahvuus, maailmankuva voi myös vääristää käsitystämme todellisuudesta.
Mun nimi on Launosen Lari ja olen Iso Kirja -opiston Helsingin kampuksen opettaja. Tämä blogisarja johdattaa sut kristilliseen maailmankuvaan.
Mistä tekijöistä maailmankuva koostuu?
Mistä tekijöistä maailmankuva koostuu? Jos me halutaan tietää, millainen maailmankuva jollakulla on, me voidaan kysyä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:
Ensinnäkin: Mikä on kaiken alkuperä? Tai mikä on todellisuuden perimmäinen olemus? Esimerkiksi ateisti saattaa kutsua maailmankuvaansa naturalismiksi tai materialismiksi. Materialismin mukaan maailma on pohjimmiltaan aineellinen. Ei ole olemassa Jumalaa tai sieluja. Useimmat ihmiset maailmassa kuitenkin ovat uskoneet ja uskovat edelleen jonkinlaiseen Jumalaan tai jumaliin.
Toinen maailmankuvakysymys voisi kuulua näin: Mikä maailmassa on vikana ja miten se voidaan korjata? Buddhalainen saattaa sanoa, että meidän halut pitää meitä orjinaan, ja meidän pitää päästää irti kaikista meidän haluista sekä siitä harhakuvitelmasta, että me ollaan ihmisyksilöitä.
Kolmas maailmankuvakysymys voisi olla tämä: Onko maailmanhistorialla ja meidän yksittäisten ihmisten elämällä päämäärää tai tarkoitusta? Tähänkin voidaan vastata maailmankuvasta riippuen. Esimerkiksi ateistibiologi Richard Dawkins kirjoittaa näin: ”Maailmankaikkeudella on täsmälleen ne ominaisuudet, joita odottaisimme, jos kaiken takana ei ole suunnittelua, ei tarkoitusta, ei pahaa eikä hyvää. Ei mitään muuta kuin sokea, säälimätön piittaamattomuus.”
Kristillinen maailmankuva
Millainen sitten on kristillinen maailmankuva? Kristityillä on erilaisia teologisia näkemyksiä lähes kaikesta. Mutta mä väitän, että kaikilla kristityillä on samanlainen maailmankuva. Me siis vastataan maailmankuvakysymyksiin suurin piirtein samalla tavalla. Itseasiassa länsimainen kulttuuri on niin kristinuskon läpäisemää, että useimpien suomalaisten ajattelussa on piirteitä kristillisestä maailmankuvasta, vaikka kaikki eivät itse sitä hoksaa.
Kristillistä maailmankuvaa voidaan ajatella kertomuksena, jossa on alku ja loppu. Se voidaan tiivistää neljään L-kirjaimella alkavaan sanaan: Luominen, lankeemus, lunastus ja loppu. Seuraavissa neljässä osassa me käsitellään näitä neljää kertomuksen osaa.
Teologian työkalut
Mutta ennen sitä pari sanaa siitä, mihin kristillinen maailmankuva perustuu ja rakentuu. Kristinusko perustuu tietysti ensisijaisesti Raamattuun, jota me kristityt pidetään Jumalan ilmoituksena ihmiskunnalle. Mutta Raamattu ei automaattisesti anna meille ainakaan kovin tarkkoja vastauksia kaikkiin maailmankuvakysymyksiin – kuten siihen, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä.
Lisäksi Raamatun kirjoittajien maailmankuva näyttäisi pinnallisesti tarkasteltuna olevan jännitteessä tai jopa ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Esimerkiksi Raamatun kirjoittajat näyttivät ajattelevan, että maa on litteä, tuonela tai helvetti on maan alla ja Jumalan ja enkelien asuinsija on pilvien päällä.
Raamattua kannattaa ajatella ikään kuin raakamateriaalina, jota pitää tulkita ja työstää tiettyjen työkalujen avulla. Mä kutsun näitä teologian työkaluiksi, mutta yhtä hyvin voitaisiin puhua kristillisen maailmankuvan työkaluista.
Kristillistä teologiaa voidaan ajatella kristillisen maailmankuvan yksityiskohtaisena tarkasteluna. Perinteisesti teologia on tunnistanut Raamatun lisäksi ainakin kolme teologian lähdettä tai työkalua. Nämä ovat teologinen traditio, järki ja kokemus.
Teologinen traditio tarkoittaa kristinuskossa vakiintuneita käsityksiä Raamatun keskeisistä opetuksista. Esimerkiksi apostolisen uskontunnustuksen sisältö on sellainen, jonka pääpiirteissään kaikki kirkkokunnat allekirjoittaa – myös me helluntailaiset. Eri kirkkokunnilla ja herätysliikkeillä on myös omat teologiset traditionsa. Traditio ei ole aina oikeassa, mutta se, miten uskovat ihmiset ennen meitä ovat ymmärtäneet kristillisen opin sisällön, on hyvä lähtökohta kristillisen maailmankuvan rakentamiseen.
Raamatun sisällön järjestelemisessä keskenään johdonmukaisiksi opeiksi – kuten oppeihin luomisesta tai syntiinlankeemuksesta – tarvitaan myös järkeä. Jos esimerkiksi yhdessä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala katuu tekemisiään, ja toisessa, ettei hän tosiaankaan kadu mitään (koska hän ei ole ihminen), meidän tulee järkeillä, miten nämä väitteet saadaan sopimaan yhteen. Järki teologian työkaluna tarkoittaa myös filosofisen ajattelun hyödyntämistä. Kristityt teologit ovat aina pyrkineet tuomaan Raamatun opetuksen vuoropuheluun oman aikansa filosofian kanssa, vaikka samalla on varottu sitä, ettei kristinuskoa sidota liikaa eri filosofisiin virtauksiin.
Kolmas työkalu on kokemus. Tämä on teologian työkaluista liukkain ja sitä on käytettävä varovasti, sillä me ei haluta meidän subjektiivisen kokemuksen määrittelevän liikaa meidän käsitystä todellisuudesta. Toisaalta kokemusta ei voi täysin ohittaakaan. Aivan kuten alkuseurakunnassa kokemus Pyhästä Hengestä vaikutti vahvasti siihen, miten Vanhan testamentin tekstejä luettiin, myös helluntailiikkeen varhaisvaiheissa reilu sata vuotta sitten kokemukset Pyhällä Hengellä täyttymisestä sekä armolahjat vaikuttivat siihen, miten esimerkiksi Apostolien tekojen kirjaa luettiin. Nykyaikana esimerkiksi vammaisten ihmisten kokemus omista kehoistaan tulee ottaa huomioon, kun pohdimme vaikkapa sitä, millainen ihmisen ylösnousemusruumis on.
Myös empiirisiä tieteitä voidaan pitää osana kokemuksen työkalua. Kristillistä oppia ei tule rakentaa bunkkerissa, jossa mikään ”maallinen” ajattelu ei vaikuta siihen. Tieteen laajasti hyväksytyt tulokset tulee ottaa huomioon kristillisen maailmankuvan rakentamisessa, vaikka emme kaikkia niitä omaksuisi. Esimerkiksi psykologinen tutkimus on paljastanut meille paljon vaikkapa mielenterveyden häiriöistä siinä missä entisaikaan niitä pidettiin osittain demonisina.
Raamattua – Jumalan ilmoitusta – voidaan siis ajatella kristillisen maailmankuvan raakamateriaalina, jota työstetään teologian työkalujen avulla. Seuraavassa osassa käsitellään kristillisen kertomuksen ensimmäistä vaihetta: luomista.
Kysymyksiä pohdittavaksi
Viisiosainen Kristillinen maailmankuva -videosarja toimii hyvänä pohjana pienryhmäkeskustelulle esimerkiksi solussa tai nuortenillassa. Videon katsomisen jälkeen voitte pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä. Lisätietoa oranssinvärisistä linkeistä.
Millaisia muita “maailmankuvakysymyksiä” keksit videolla mainittujen lisäksi?
Videolla puhutaan neljästä teologian tai kristillisen maailmankuvan “työkalusta”: Raamattu, teologinen traditio, järki ja kokemus. Oletko kuullut ennen tällaisesta nelijaosta? Millaisia ajatuksia herättää väite, että Raamattu on ikään kuin raakamateriaalia, jonka sanomaa tulee “työstää” esimerkiksi järjen ja kokemuksen avulla? Lisätietoa teologian työkaluista täältä.
Mitä mieltä olet ajatuksesta, että kristillisessä opetuksessa tulisi ottaa tieteen tulokset huomioon? Millä tavalla kristityn tulisi ajatella silloin, kun Raamattu ja nykytiede näyttävät olevan jännitteessä?
Kokemus on teologian työkaluista “liukkain” eli se vie helposti harhaan. Nykyaikana jotkut kristitytkin asettavat kokemuksena Jumalasta Raamatun yläpuolelle. Millä tavalla yksilölliset ja yhteisölliset kokemukset (esimerkiksi kokemukset siitä, miten Pyhä Henki vaikuttaa eri ihmisten elämässä) voitaisiin ottaa terveellä tavalla huomioon kristillisen maailmankuvan rakentamisessa?