Heikkiläntien viljapelto
Syksy on sadonkorjuun aikaa. Isolle Kirjalle se merkitsee myös pitkää elokeräysperinnettä, jolla opiston ystävät ovat vuosikymmenten ajan halunneet tukea toimintaamme.
Raamatussa on hienoja sadonkorjuukertomuksia, joista Ruutin kirjan tarina lienee yksi koskettavimmista. Sen sanoma voi puhutella meitä tänäänkin.
Kirja alkaa kertomuksella Elimelek-nimisestä miehestä, joka lähtee vaimonsa Noomin ja kahden poikansa kanssa pois kotoaan Betlehemistä ja muuttaa leveämmän leivän perässä vieraaseen maahan Mooabiin.
Tyhjänä vieraalla maalla
Elimelekin nimi tarkoittaa ”Jumalani on Kuningas”. Näyttää kuin Elimelek lähtisi Israelin Jumalan suojaavien siipien alta etsimään parempaa elämää oman onnensa nojassa. Tajuaako hän edes menevänsä maahan, joka on surullisen kuuluisa Kemos-epäjumalastaan ja sen verisistä palvontamenoista?
Vieraalla maalla Mooabissa kuluu noin kymmenen vuotta, joiden aikana tapahtuu ikäviä asioita. Elimelek ja hänen aikuisiksi varttuneet poikansa kuolevat. Noomi jää leskeksi miniöidensä Orpan ja Ruutin kanssa. Murheen murtamana Noomi päättää lähteä takaisin kotimaahansa paluumuuttajana ja hyvästelee miniänsä. Ruut ei kuitenkaan päästä irti anopistaan vaan seuraa häntä päättäväisesti Betlehemiin asti.
Naisten lähestyessä Betlehemiä sadonkorjuun aikana, ohranleikkuun alussa, väki varmasti kiinnittää katseensa heihin ja huomaa vanhemmassa naisessa jotain tuttua. Noomi, jonka nimi tarkoittaa iloa ja oli todennäköisesti kuvannut myös hänen luonnettaan hyväntuulisena naisena, tervehtii nyt kylänväkeä surullisella äänellä:
”Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maaraksi (=katkera), sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta. Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata.” (1:20,21a)
Kotiinpaluu - toivo herää
Sadonkorjuun aikana Betlehemin pelloilla alkaa kuitenkin kääntyä uusi sivu Noomin ja Ruutin elämässä. Moabilainen Ruut saattaa pelätä joutuvansa syrjityksi vääräuskoisena ja ulkomaalaisena. Hän saa kuitenkin poimia tähkäpäitä pellolta, joka kuuluu Elimelekin sukulaismiehelle Booasille. Ennen pitkää Ruut pääsee Booasin suosioon, joka sanoo tälle rohkaisevat sanat:
”Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään." (2:12)
Kun Ruut raportoi Noomille tapaamisestaan Booasin kanssa, Noomilla syttyy lamppu: ”Se mies on sukulaisemme ja yksi sukulunastajistamme.” Herää toivo uudesta tulevaisuudesta. Niinpä Ruut pysyttelee Booaksen pellolla, ”kunnes ohran ja vehnän leikkuu oli lopussa” (2:23). Sadonkorjuuaika johtaa lopulta käänteentekevään tapahtumaan.
Rakkautta ilmassa
Kirjan kolmannessa luvussa onkin reipas ripaus romantiikkaa. Noomi neuvoo Ruutia menemään yöllä Booasin luo tämän nukkuessa. Kun ohranpuinnissa ollut mies väsyneenä nukahtaa puimatantereella, hän herää keskellä yötä outoon ilmiöön: hänen jalkopäissään on kaunis ja hyvin laittautunut nainen. Toki hän kuulee lähinnä naisen äänen, joka sanoo: ”Levitä viittasi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun sukulunastajani” (3:9). Toisin sanoen Ruut pyytää suorasukaisesti Booasta menemään naimisiin kanssaan.
Ajan tavan mukaan jos joltakin naiselta kuoli puoliso, tämän veljen tai muun lähisukulaisen tuli lunastaa jäljelle jäänyt henkilö ja ottaa hänet puolisokseen. Ruut on leski ja Booas on hänen läheinen sukulaisensa. ”Levitä viittasi ylleni” palauttaa mieleen myös Booaksen sanat, kun hän toivotti Ruutille siunausta tämän tultua etsimään Israelin Jumalan ”siipien suojaa”. Heprean kielessä molemmissa kohdissa käytetään samaa sanaa, joka voidaan kääntää ”viitta” tai ”siipi”.
Booasilla herää varmasti tunteita kaunista Ruutia kohtaan, mutta hän ottaa myös tosiasiat huomioon. On eräs toinen mies, joka on häntä läheisempi sukulainen Ruutille ja jolla on ensisijainen oikeus sukulunastukseen. Ehkäpä Boas salaisesti toivoo, ettei tuo toinen mies käyttäisi oikeuttaan. Kohta ollaankin kaupungin portissa hoitamassa sukulunastukseen liittyvä virallisia asioita. Toinen mies on aluksi innokas ja lupaa lunastaa pellot, mutta kuultuaan, että kauppaan kuuluu myös puoliso, hän torjuu tarjouksen - ”etten turmelisi omaa perintöosaani” (4:6).
Katkera murhe muuttuu uudeksi iloksi
Niinpä tilaisuus avautuu Booakselle, joka tarjoutuu sukulunastajaksi ja ottaa mooabilaisen Ruutin vaimokseen. Vaikka tarinassa voi olla järjestetyn avioliiton makua, tarinasta hohtaa myös aito rakkaus. Booas yhtyy Ruutiin, ja sen seurauksena syntyy pikkupoika Oobed. Naapurin naisetkin ovat niin innoissaan ja iloissaan, että he huudahtavat: ”Noomille on syntynyt poika” (4:17).
Tuon sadonkorjuuajan ihme oli se, että Noomi, joka palasi katkerana takaisin Mooabista Betlehemiin, sai kokea, kuinka katkera murhe lopulta muuttui iloksi. Noomin ei tarvinnut kutsua enää itseään Maaraksi (katkeraksi), hänen identiteettinsä vahvistui iloisena Noomina. Tyhjyys muuttui elämän kyllyyteen. Menneisyys ei toistanut itseään, vaan se vaihtui uuteen tulevaisuuteen ja toivoon.
Sukulunastaja Kristus kääntää kohtalon
Pikku-Oobedista tuli kuningas Davidin isoisä. Hän oli lenkki messiaanisessa sukulinjassa, joka johti lopulta koko ihmissuvun lunastajan Kristuksen syntymään Betlehemissä. Samoilla pelloilla, joilla Ruut poimi tähkiä, paimenet kuulivat ilouutisen: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”
Kristus oli valmis lunastamaan niin maapallon kuin syntiin langenneen ihmiskunnan. Hän ei vieroksunut meitä vaan maksoi täyden hinnan lunastuksesta antamalla henkensä puolestamme. Niin kuin sukulunastaja Boas toi Noomin ja Ruutin elämän tyhjyydestä uuteen täyteyteen, Jeesus on luvannut seuraajilleen ”elämän ja yltäkylläisyyden”.
Olkoon tämän syksyn sadonkorjuuaika meille kuin ohranleikkuun aika Ruutille jumalallisen hyvyyden ja huolenpidon kokemista. Jos olemme kulkeneet väärään suuntaan kuin aikoinaan Elimelek ja Noomi, palataan takaisin Herran luo. Pyydetään häntä levittämään suojaavat siipensä myös meidän yllemme.
Psalmi 126 kertoo, kuinka Herra käänsi Siionin kohtalon itkusta iloon, ja julistaa: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat.” Meidänkin elämässämme voi menneiden menetysten, koetusten ja itkun jälkeen olla uusi sadonkorjuun ihme ja ilo. Rukoillaan sitä niin yksilöinä, yhteisöinä kuin kansakuntina. Kasvakoot Ukrainakin viljapellot vielä uutta satoa.
Teksti: Marko Halttunen
