Liikuntaa ja leffailtoja Keuruun kampuksella

Jesse vaihtoi bussikuskin työt Raamatun opiskeluun.

Rauhallinen nuorimies Jesse istuu kirjastossa. Hän on kohta menossa salibandyä pelaamaan oppilastovereiden kanssa. Jesse on tullut nuorena uskoon ja monin tavoin Herra alkoi puhua hänelle suoraan sekä toisten kautta, että hänen paikkansa olisi raamattukoulussa.

”Opiskelen toista lukuvuotta IK-opistossa ja asun täällä solutalossa kahden hengen huoneessa. Mielestäni on hyvä vaihtoehto asua asuntolassa. Asuinsolumme pojista on muodostunut oma rukous- ja leffankatseluporukka”, Jesse kertoo.

“Majapaikkamme olohuoneessa on kiva yhdessä jutella mieltä askarruttavista asioista toisten kanssa. Siten saan tarpeeksi sosiaalisuutta, jota hiukan vetäytyvä luonteeni kaipaa. Kenties tulemme joskus myös työskentelemään yhdessä eri seurakunnissa. Näin on hyvä verkostoitua jo tulevaa varten”, pohtii Jesse.

Opiskeluarki on opistolla antoisaa, kiireistä sekä haastavaakin. ”Kirjastossa on rauhallisia opiskelunurkkauksia ja sen tietopankista löytyy suomen ja englanninkielistä hyvää teologista kirjallisuutta. Minulla on syttynyt halu palvella Jumalaa ja Hän on puhunut minulle enemmän siitä mitä tulisin jonain päivänä tekemään. Kutsumukseni hahmottuu tässä opiskelujen varrella”, Jesse sanoo vilkaisten kelloaan. Meillä on vielä muutama tovi aikaa jutella.

Keuruu on lyhyen matkan päässä hänen kotikaupungistaan Kihniöltä ja oli luonnollinen vaihtoehto tulla opiskelemaan konferenssista tuttuun paikkaan. Bussikuskin uniformu vaihtui opiskelijan koulureppuun ja luettaviin kirjapinoihin.  

”Sosiaaliset verkostot ovat opistolla aivan omaa luokkaansa. Sicafe,  joka on opiskelijoiden ylläpitämä kahvila tarjoaa mahdollisuuden pelata yhdessä lautapelejä sekä tietysti ostaa sieltä monenlaisia herkkuja. Itse käyn joskus saunan jälkeen syömässä nakkihekumaleipää joka on muuten todella hyvää. Opiston ruoka muutenkin on mielestäni hyvää ja monipuolista - ne pekoninakit varsinkin!”, tuumailee makkararuuista pitävä Jesse.

Viikonloppuisin on aikaa tehdä rauhassa läksyjä ja kirjoitella esseitä. Solun pojat pitävät siisteydestä ja he ovat itse tehneet siivousvuorolistan. Joukkuepelit ovat kivoja yhdessä pelattavaksi, mutta salille Jesse tahtoo mennä itsekseen. Opiston punttisalilla hänellä tulee vietettyä säännöllisesti kunnonkohotusaikaa teologian opiskelujen lomassa. Liikunta ja Raamattu sopivat siis hyvin yhteen.