IK Helsinki varusti nuorisopastori Julian unelma-ammattiinsa

Julia Vuorinen valmistui ensimmäisenä opiskelijana tuoreelta IK-opiston Helsingin kampukselta joulukuussa 2020. Tutkinnon ansiosta hän työllistyi unelma-ammattiinsa nuorisopastoriksi.

Kutsumus nuorisotyöhön

“Nuorisotyö on ollut sydämelläni enemmän tai vähemmän yli 10 vuotta”, Julia taustoittaa. Hän alkoi palvella nuorisotyössä paikallisessa seurakunnassa vapaaehtoisena jo parikymppisenä. Hänen perheensä asui tuolloin USA:n Dallasissa isän työn vuoksi.

“Oli valtavan hienoa viettää aikaa nuorten kanssa, olla heidän tukenaan ja nähdä, mitä Jumala tekee heidän parissaan”, Julia kuvailee. “Tykkäsin siitä niin paljon, että tajusin haluavani tehdä sitä työkseni”, hän kertoo. Julia onkin tehnyt nuorisotyötä jo noin kymmenen vuoden ajan, vapaaehtoisena ja välillä myös työharjoittelijana.

“Amerikassa asuessani kävin myös raamattukoulua ja valmistuinkin Associate Degree -tasolla”, Julia kertoo. Kaksi vuotta teologiaa opiskeltuaan Julia kuitenkin koki Jumalan kutsuvan häntä takaisin Suomeen, minne hänen muu lapsuudenperheensä oli jo vuotta aikaisemmin palannut. “Koin, että minulla on tehtävä täällä”, hän kertoo. Niin Julia päätyi muuttamaan Lahteen ja hän kiintyi nopeasti paikalliseen helluntaiseurakuntaan.

Kipinä opiskelujen syventämiseen

Lahden helluntaiseurakunnassa Julia osallistui tiiviisti nuorten parissa tehtävään työhön. Hän päätyikin nuorisotyön vastaavaksi johtaen nuorisotyön tiimiä ja auttaen palkattua henkilökuntaa nuorisotyössä. Samalla kuitenkin kipinä teologian opintojen syventämisestä kyti sydämessä.

“Tutustuin Launosen Lariin Tellus-konferenssissa Lahdessa keväällä 2018, kun IK-opiston Helsingin kampus oli juuri aloittanut toimintansa”, Julia muistelee. Seuraavana kesänä hän tutkiskeli ja pohti tosissaan, missä voisi suorittaa teologian opintojaan pidemmälle. IK Helsingin läheinen sijainti ja tarjonta kiinnosti, mutta asiassa oli yksi mutta.

Puolet elämästään ulkomailla asuneen Julian opiskelukielenä oli ollut pääasiassa englanti, joten häntä mietitytti, kuinka haastavaa opiskelu suomeksi olisi. IK-opiston kansainvälinen tutkinto Bachelor of Ministry* yhdistyisi hänen aiempiin teologian opintoihinsa, mutta opetuskielenä olisi kuitenkin suomi. “Niinpä otin yhteyttä Lariin ja varmistin, saisinko tehdä opiskelutehtävät englanniksi, sillä se oli itselleni tutumpi kieli”, Julia kertoo. Tämän onnistuessa oppilaitoksen valinta oli selvä.

Neljän tunnin koulumatkat

Julia aloitti opiskelun Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevalla kampuksella seuraavana syksynä. Hän kävi koulussa päiväseltään, jotta seurakuntayhteydestä ei tarvitsisi opiskelun ajaksi luopua. Motivaation puutteesta Juliaa ei ainakaan voi arvostella - lahtelaisella kului aikaa noin kaksi tuntia pelkästään yhdensuuntaiseen siirtymään, eli hän käytti koulumatkoihin yhteensä neljä tuntia päivässä!

Koulupäivät alkoivat kahdeksalta yhteisellä aamunavauksella. Ne sisälsivät rukousta, Raamatun lukua ja ylistystä toimien hyvänä siirtymänä uuteen opiskelupäivään. Koska opiskelijat vastasivat aamuhartauksista, ne toimivat hyvänä jumalanpalveluselämän harjoitteluna. “Ne olivat hieno tapa aloittaa aamu. Sai keskittyä siihen, mitä Jumala juuri sinä päivänä haluaa minulle puhua”, Julia muistelee.

Aamupäivän luentojen jälkeen opiskelijat viettivät lounastaukoa eväitään mikrossa lämmittäen ja yhdessä aikaa viettäen. “Iltapäivän luennon jälkeen ohjattu koulupäivä päättyi noin yhden maissa, minkä jälkeen oli aikaa omatoimisille tehtävien tekemiselle”, Julia kertaa. Silloin hän pääsi suuntaamaan takaisin kotikaupunkiinsa.

Yhteisöllinen opiskelu Helsingissä käsitti myös yhden päivän viikossa Elämä ja palvelu -kurssia. Silloin paikalla oli vieraileva luennoitsija, tai opiskelijaryhmä oli itse vierailemassa esim. nuortenillassa tai toteuttamassa yhteistä projektia. “Nuo päivät rakensivat omaa hengellistä elämää sekä ryhmän yhteishenkeä”, Julia hymyilee.

Raamattu aukesi uudella tavalla

Raamatun tutkiminen kasvatti nuoren naisen teologista ymmärrystä. “Vaikka mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän päässäni tuntui olevan myös kysymyksiä”, Julia nauraa. Opiskelu kuitenkin syvensi omaa uskoa, ja auttoi ymmärtämään Raamattua uudella tavalla.

“Aika IK-opistossa ohjasi tutkimaan ja ottamaan asioista selvää”, Julia selittää. “Se on tärkeää, sillä nuoret esittävät vaikeitakin kysymyksiä. Niihin voidaan sitten etsiä yhdessä vastauksia.”

Helluntailiikkeen parissa kasvanut Julia piti tärkeänä, että opinnoissa keskitytään nimenomaan rakkaan herätysliikkeen teologiaan. “Opetus ei ollut liian teoreettista, vaan mukana oli runsaasti käytännön opetusta. Osa opettajista oli helluntailiikkeen pastoreita itsekin”, hän kiittelee.

Elämänmittaiset vaikutukset

Julia valmistui joulukuussa 2020 ensimmäisenä opiskelijana IK Helsingistä, sillä osa hänen kursseistaan hyväksiluettiin aikaisempien opintojen ansiosta. IK-opiston ja australialaisen Alphacrucis Collegen (AC) yhteistyössä tarjoama kansainvälinen kaksoistutkinto Bachelor of Ministry* (BM) täydensi Julian teologiset opinnot ja avasivat hänelle oven nuorisopastorin työhön.

“Opinnoista oli valtavasti hyötyä, ne auttoivat minua työllistymään unelma-ammattiini”, Julia tiivistää. Nykyään hän työskentelee nuorisopastorina Kouvolan helluntaiseurakunnassa. Jo puolitoista vuotta Kaakkois-Suomessa viihtynyt Julia katsoo tulevaisuuteen kuitenkin avoimin mielin. “Pidän hyvänä lisänä sitä, että tutkinto kansainvälinen, jos sattuisin tarvitsemaan sitä joskus Suomen ulkopuolellakin”, hän lisää.

IK Helsingin ajoilta Julian elämään on jäänyt myös muuta tärkeää. “Paras ystäväni, johon tutustuin Helsingin kampuksella, tekee nykyään samaa työtä, kuin minä”, Julia iloitsee. “Hän on myös hyvänä vertaistukena minulle, sillä hän ymmärtää, mitä nuorisopastorin työ käytännössä on.”

Helluntailiikkeen tukiverkosto

Julia suosittelee raamattuopintoja lämpimästi jokaiselle, jota seurakuntatyö houkuttelee, mutta on opinnoista hyötyä myös ihan vain oman uskonelämän syventämiseen. “Jos teologia kiinnostaa, kannustan ehdottomasti hakemaan IK-opistoon”, Julia hymyilee.

Pääkaupunkiseudulla asuville tilaisuus on mitä mainioin, sillä aamupäiviin painottuvan lähiopiskelun voi yhdistää työ- tai perhe-elämään muuttamatta Isoon Kirjaan Keuruulle. “Meidänkin vuosikurssilaisista osa lähti koulupäivän jälkeen iltavuoroon”, Julia vinkkaa.

IK Helsingin sijainti vahvistaa myös Ison Kirjan asemaa helluntailiikkeen tukiverkostona. Eteläisellä kampuksella pidetään esimerkiksi viikonloppuseminaareja, jotka palvelevat uskovia pastoreista riviseurakuntalaisiin.

Kuitenkin myös Keuruulla on oma merkityksensä Julialle virkistäytymispaikkana. “Kerran vuodessa järjestettävä nuorisopastoreiden seminaari Isossa Kirjassa on ollut todella antoisa tapahtuma”, hän kiittelee.

* Syksystä 2020 alkaen IK-opiston tarjonnassa Bachelor of Ministry (BM) -tutkinto on korvattu saman asteen Bachelor of Theology (BTh) -tutkinnolla.